null Tahvon syyskuun verkostotapaamisessa keskusteltiin asiakasmaksuista

Tahvon syyskuun verkostotapaamisessa keskusteltiin asiakasmaksuista

Tahvon syyskuun verkostotapaamisen teemana oli asiakasmaksut, josta saimme kattavat puheenvuorot Psoriasisliiton Hannele Kirveskoskelta ja Soste Ry:n Anne Perälahdelta. Keskustelu oli jälleen vilkasta ja monipuolista sekä erittäin ajankohtaista taloudellisen hyvinvoinnin ympärillä.

Psoriasisliitto on yhdessä kolmen muun järjestön kanssa toteuttanut valtakunnallisen kyselyn pitkäaikaissairauksien kustannuksista. Pari nostoa kyselystä: kyselyyn vastaajista 47 % kokee pitkäaikaissairauksien kustannuksien vaikuttavan omaan taloudelliseen tilanteeseen. Lääkekatto on vastaajien osalta tunnetuin asiakasmaksuihin liittyvä kokonaisuus. Toisaalta vastaajista vain pieni määrä oli tietoisia asiakasmaksujen huojennuksista. joita voi hakea esimerkiksi hyvinvointialueilta. 

Saimme myös hyvin ajantasaisen tilannekuvan asiakasmaksujen valtakunnallisesta tilanteesta. Sote-palveluiden asiakasmaksut kohdentuvat pienituloisille ja iäkkäille kansalaisille. Vaikka osa asiakasmaksuista on tulosidonnaisia, ovat maksut regressiivisiä. Se tarkoittaa sitä, että pienituloiset maksavat enemmän suhteessa tuloihinsa asiakasmaksuja. Huolestuttavaa on, että asiakasmaksujen siirtyminen ulosottoon on kasvanut viime vuosina. Vuonna 2023 ulosottoon joutui yli 400 000 sote-palveluista perittävää asiakasmaksua. 

Keskusteluissa pohditutti eniten asiakasmaksujen huojennukset, siitä tiedottaminen ja huojennuksien hakeminen hyvinvointialueilta.

Kiitokset verkostoon osallistuneille aktiivisesta keskustelusta aiheen ympärillä.

 

Lisätietoja:
Ulla Sotaniemi
Taloudellisen hyvinvoinnin verkosto
ulla.sotaniemi [at] poske.fi