Työskentelymallit

Poske on yhdessä kuntien, järjestöjen ja muiden organisaatioiden kanssa mallintanut ja kuvannut erilaisia työkäytäntöjä ja -prosesseja, ja julkaissut mallit ekollegaan.

Työprosessien kuvaamisen tavoitteena on ollut selkeyttää sosiaalialan ammatillista työtä ja yhteistoimintaa sekä lisää työntekijöiden suunnitelmallisuutta omassa työotteessaan. Hyvän sosiaalialan työn ajatellaan perustuvan kokonaisvaltaiselle asiakkaan kohtaamiselle, selkeälle suunnittelulle ja määritellyille tavoitteille. Mallinnettu työprosessi kuvaa sen mitä on tapahtumassa, milloin ja miksi.

Alta löydät mallit aikajärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan. Voit halutessasi tarkastella saman aihepiirin malleja klikkaamalla mallin yhteydessä oleva vihreää asiasanaa. Mallit avautuvat toiseen verkkopalveluun.

Työskentelymalleja ei ole päivitetty, joten eivät ole enää välttämättä ajankohtaisia/ajan tasalla, mutta kertovat aikansa kuvaa sosiaalihuollon ja eri tiimien toimintatavoista kunakin aikanaan.

Sivut, joissa tagi omaishoito .

112 Omaishoidon tuen toimintamalli - Lapin maakunta

Omaishoidon tuen toimintamalli - Lapin maakunta

julkaistu 2018

Omaishoidon tuen maakunnallista mallia kehitettiin I&O-kärkihankkeessa.

Hankekytkös: I&O-kärkihanke - Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 2016-2018

Luonnos maakunnallisiksi omaishoidon tuen myöntämisperusteiksi

Toimintakyvyn kartoitus alle 65-vuotiaille

Lasten toimintakyvyn arviointi

Keskeiset kehittämiskohteet