Työskentelymallit

Työprosessien kuvaaminen selkeyttää sosiaalialan ammatillista työtä ja yhteistoimintaa sekä lisää työntekijöiden suunnitelmallisuutta omassa työotteessaan. Hyvän sosiaalialan työn ajatellaan perustuvan kokonaisvaltaiselle asiakkaan kohtaamiselle, selkeälle suunnittelulle ja määritellyille tavoitteille. Mallinnettu työprosessi kuvaa sen mitä on tapahtumassa, milloin ja miksi.

Alta löydät mallit aikajärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan. Voit halutessasi tarkastella saman aihepiirin malleja klikkaamalla mallin yhteydessä oleva vihreää asiasanaa. Mallit avautuvat toiseen verkkopalveluun.

112 Omaishoidon tuen toimintamalli - Lapin maakunta

Omaishoidon tuen toimintamalli - Lapin maakunta

julkaistu 2018

Omaishoidon tuen maakunnallista mallia kehitettiin I&O-kärkihankkeessa.

Hankekytkös: I&O-kärkihanke - Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 2016-2018

Luonnos maakunnallisiksi omaishoidon tuen myöntämisperusteiksi

Toimintakyvyn kartoitus alle 65-vuotiaille

Lasten toimintakyvyn arviointi

Keskeiset kehittämiskohteet

111 Perhekeskuksen palveluohjausmalli

Perhekeskuksen palveluohjausmalli

julkaistu 2018

Palveluohjauksen prosessimallinnuksen lähtökohtana on perhekeskustoiminnan ja palveluohjauksen tiivis linkkittyminen toisiinsa. Perhekeskuksen tehtävänä on verkostoida lapsiperheiden palvelut toimivaksi kokonaisuudeksi, apu ja tuki ovat lähellä perheitä kaikkien toimijoiden yhteistyönä. Perhekeskuksen palveluverkostoon kuuluvat lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut, varhaiskasvatus, koulu ja kuntien terveyttä ja hyvinvointia edistävä toiminta sekä järjestöjen ja seurakuntien toiminta ja palvelut. Tarvittaessa erityispalveluiden (lastensuojelu, erikoissairaanhoito) tuki, konsultaatio ja jalkautuvat palvelut toteutetaan osana perhekeskustoimintaa. Palveluohjaus on olennainen osa perhekeskustoimintamallia. Palveluohjauksen tehtävänä on koota asiakkaan ympärille tarvittava toimijaverkosto (esim. viranomaiset, järjestöt, seurakunnat sekä läheisverkosto).

Toimivalla palveluohjauksella voidaan taata perheille oikea-aikainen ja varhainen tuki. Nopeasti asiakkaiden tarpeisiin vastaamalla pystytään yleensä ennaltaehkäisemään korjaavien palveluiden tarvetta.

Hankekytkös: Perhekeskustoimintamalli Lappiin +  Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 2017 - 2018

Linkki malliin

110 Sodankylän sosiaali- ja terveydenhuollon toimintamalli yhteisille asiakkaille

Sodankylän sosiaali- ja terveydenhuollon toimintamalli yhteisille asiakkaille

julkaistu 2017

Toimintamalli on kuvaus prosessista, jonka mukaan Sodankylässä toimitaan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisasiakkaiden tukemisessa. Prosessin vaiheet ovat yhteisasiakkuuden (tarpeen) tunnistaminen, tuen tarpeen arvioiminen, yhteisen asiakassuunnitelman laatiminen ja sen toteuttaminen sekä oma-/vastuutyöntekijän nimeäminen. Prosessia on kuvattu Paljon tukea tarvitsevat – paljon palveluita käyttävät -hankkeessa. Lähtökohtana prosessin kuvaamiselle ovat olleet sekä paljon palveluita käyttävien asiakkaiden että sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden kokemukset ja tarpeet käytäntöjen kehittämiselle. Mallin tavoitteena on tukea sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä asiakkaan/potilaan kanssa tehtävässä työssä niissä tilanteissa, joissa todetaan tarve tiiviille sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyölle palveluiden käytön ja/tai tuen tarpeen vuoksi.

Linkki malliin

109 Lähisuhde- ja väkivaltatyön avopalvelu rikosseuraamusasiakkaan tukiverkostossa

Lähisuhde- ja väkivaltatyön avopalvelu rikosseuraamusasiakkaan tukiverkostossa

julkaistu 2017

Lapin ensi- ja turvakodin Lähisuhde- ja väkivaltatyön avopalvelu tukee Lapin kunnissa asuvia tai sinne vapautuvia vankeja ja Lapin kunnissa yhdyskuntaseuraamuksia suorittavia Rikosseuraamuslaitoksen pyynnöstä. Tavoitteena on ehkäistä rikollisuutta ja yhteiskuntaan integrointi. Malli on tehty viranomaisten ja yhteistyöverkoston käyttöön. Mallin tavoitteena on ennaltaehkäistä uusintarikollisuutta verkostotyön avulla sekä tukea asiakkaan elämänhallintaa.

Mallinnuksen pohja on luotu Lapin ensi- ja turvakodin Miestyön keskuksen työskentelyn pohjalta ja toimintamallia on laajennettu vuoden 2017 alusta koskemaan myös naisia ja nuoria.

Linkki malliin

108 Saamelainen palveluohjauspolku

Saamelainen palveluohjauspolku

julkaistu 2017

Paljon tukea tarvitsevat - Paljon palveluita käyttävät -hankkeessa on kuvattu saamelainen palveluohjauspolku.

Hankekytkös: Paljon tukea tarvitsevat - Paljon palveluita käyttävät 2015-2017

Linkki malliin

107 Alueellinen muistipolku – prosessimalli

Alueellinen muistipolku – prosessimalli

julkaistu 2016

Alueellisen muistipolun tavoitteena on luoda yhtenäiset käytännöt eri toimijoille ja näin helpottaa muistioireisen henkilön ohjautumista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa asianmukaisiin tutkimuksiin sekä hoidon ja tuen piiriin. Kaikille muistisairaille tulisi tarjota samanlaiset mahdollisuudet saada palvelua riippumatta siitä missä kunnassa tai minkä sairaanhoitopiirin alueella hän asuu. Alueellisessa muistipolussa huomioidaan kunkin alueen erityispiirteet, kuitenkin niin, että pääperiaatteet olisivat kaikille yhteiset.

Mallin ovat koonneet Saara Bitter SenioriKaste-hankkeesta ja teknisenä toteuttajana toimi suunnittelija Maria Martin Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksesta.

Mallinnuksen pohjana on käytetty Sodankylän kunnassa luotua muistineuvolan mallia (2007), jota olivat tekemässä: Anitta Kaisanlahti, Inga Mukku, Tarja Niittymäki, Riitta Matero, Leila Tervo. Mallinnuksessa olivat mukana Asta Niskala ja Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksesta.

Hankekytkös: SenioriKaste (Lappi) 2014 - 2016

Linkki malliin

106 Ikäihmisten hyvinvoinnin malli Sodankylässä – prosessimalli

Ikäihmisten hyvinvoinnin malli Sodankylässä – prosessimalli

julkaistu 2016

Malliin on kuvattu ikäihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisen malli Sodankylässä. Malli on tehty ikääntyvän sodankyläläisen näkökulmasta ja se on tarkoitettu työntekijöiden perehdytyksen välineeksi ja saatavilla olevan tuen mahdollisuuksien hahmottamiseen, mutta myös ikääntyville sodankyläläisille.

Hankekytkös: SenioriKaste (Lappi) 2014 - 2016

Linkki malliin

104 Lastensuojeluprosessi Lapissa

Lastensuojeluprosessi Lapissa

julkaistu 2016

Lasten Kaste -hankkeen tärkein kehittämistehtävä on ollut yhtenäisen lastensuojelun prosessimallin luominen Lappiin. Mallinnustyöskentelyä on tehty pääasiassa videovälitteisesti kokoontuen. 17:n hankekunnan asiantuntijat (1 hlö/kunta) ovat kokoontuneet toukokuun 2014 ja joulukuun 2015 välisenä aikana mallin työstämiseen. Konsultaatiota mallinnustyöskentelyyn on saatu myös lakimieheltä. Myös kehittäjäasiakkaat ovat kommentoineen mallia sen eri vaiheissa.

Mallinnuksella on haluttu paitsi yhtenäistää ja selkiyttää lastensuojelutyötä eri kunnissa, myös saattaa työskentelyä läpinäkyvämmäksi asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden suuntaan.

Hankekytkös: Lasten Kaste - Lappi (Pohjois-Suomen osahanke) 2015 - 2016

Linkki malliin

103 MUITOBÁLGGIS LAPPI EANAGOTTIS – 10 lávkkiLappi eanagotti guovlulaš muitobálgá giehtagirji - Alueellinen muistipolku saameksi

MUITOBÁLGGIS LAPPI EANAGOTTIS – 10 lávkkiLappi eanagotti guovlulaš muitobálgá giehtagirji - Alueellinen muistipolku saameksi

julkaistu 2016

Alueellisen muistipolun tavoitteena on luoda yhtenäiset käytännöt eri toimijoille ja näin helpottaa muistioireisen henkilön ohjautumista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa asianmukaisiin tutkimuksiin sekä hoidon ja tuen piiriin. Kaikille muistisairaille tulisi tarjota samanlaiset mahdollisuudet saada palvelua riippumatta siitä missä kunnassa tai minkä sairaanhoitopiirin alueella hän asuu. Alueellisessa muistipolussa huomioidaan kunkin alueen erityispiirteet, kuitenkin niin, että pääperiaatteet olisivat kaikille yhteiset.

Hankekytkös: SenioriKaste (Lappi) 2014 - 2016

Linkki malliin

102 Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kuntoutuspolku Länsi-Pohjassa - Kolpeneen pilotti

Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kuntoutuspolku Länsi-Pohjassa - Kolpeneen pilotti

julkaistu 2016

Lasten Kaste -hankkeen Kolpeneen pilotissa on kuvattu neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kuntoutumisen moniammatillinen tukeminen prosessin Länsi-Pohjassa. Malli on tehty huolen esille tulemisesta tutkimiseen ja arjen tukemiseen. Erityisesti keskitytään muutos- ja nivelvaihetyöskentelyyn. Malliin on koottu perheille tukea tarjoavat tahot. Malli on tarkoitettu työkaluksi työntekijöille ja perheille.

Hankekytkös: Lasten Kaste - Lappi (Pohjois-Suomen osahanke) 2015 - 2016

Linkki malliin