Työskentelymallit

Poske on yhdessä kuntien, järjestöjen ja muiden organisaatioiden kanssa mallintanut ja kuvannut erilaisia työkäytäntöjä ja -prosesseja, ja julkaissut mallit ekollegaan.

Työprosessien kuvaamisen tavoitteena on ollut selkeyttää sosiaalialan ammatillista työtä ja yhteistoimintaa sekä lisää työntekijöiden suunnitelmallisuutta omassa työotteessaan. Hyvän sosiaalialan työn ajatellaan perustuvan kokonaisvaltaiselle asiakkaan kohtaamiselle, selkeälle suunnittelulle ja määritellyille tavoitteille. Mallinnettu työprosessi kuvaa sen mitä on tapahtumassa, milloin ja miksi.

Alta löydät mallit aikajärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan. Voit halutessasi tarkastella saman aihepiirin malleja klikkaamalla mallin yhteydessä oleva vihreää asiasanaa. Mallit avautuvat toiseen verkkopalveluun.

Työskentelymalleja ei ole päivitetty, joten eivät ole enää välttämättä ajankohtaisia/ajan tasalla, mutta kertovat aikansa kuvaa sosiaalihuollon ja eri tiimien toimintatavoista kunakin aikanaan.

107 Alueellinen muistipolku – prosessimalli

Alueellinen muistipolku – prosessimalli

julkaistu 2016

Alueellisen muistipolun tavoitteena on luoda yhtenäiset käytännöt eri toimijoille ja näin helpottaa muistioireisen henkilön ohjautumista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa asianmukaisiin tutkimuksiin sekä hoidon ja tuen piiriin. Kaikille muistisairaille tulisi tarjota samanlaiset mahdollisuudet saada palvelua riippumatta siitä missä kunnassa tai minkä sairaanhoitopiirin alueella hän asuu. Alueellisessa muistipolussa huomioidaan kunkin alueen erityispiirteet, kuitenkin niin, että pääperiaatteet olisivat kaikille yhteiset.

Mallin ovat koonneet Saara Bitter SenioriKaste-hankkeesta ja teknisenä toteuttajana toimi suunnittelija Maria Martin Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksesta.

Mallinnuksen pohjana on käytetty Sodankylän kunnassa luotua muistineuvolan mallia (2007), jota olivat tekemässä: Anitta Kaisanlahti, Inga Mukku, Tarja Niittymäki, Riitta Matero, Leila Tervo. Mallinnuksessa olivat mukana Asta Niskala ja Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksesta.

Hankekytkös: SenioriKaste (Lappi) 2014 - 2016

Linkki malliin