Työskentelymallit
Poske on yhdessä kuntien, järjestöjen ja muiden organisaatioiden kanssa mallintanut ja kuvannut erilaisia työkäytäntöjä ja -prosesseja, ja julkaissut mallit ekollegaan.
Työprosessien kuvaamisen tavoitteena on ollut selkeyttää sosiaalialan ammatillista työtä ja yhteistoimintaa sekä lisää työntekijöiden suunnitelmallisuutta omassa työotteessaan. Hyvän sosiaalialan työn ajatellaan perustuvan kokonaisvaltaiselle asiakkaan kohtaamiselle, selkeälle suunnittelulle ja määritellyille tavoitteille. Mallinnettu työprosessi kuvaa sen mitä on tapahtumassa, milloin ja miksi.
Alta löydät mallit aikajärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan. Voit halutessasi tarkastella saman aihepiirin malleja klikkaamalla mallin yhteydessä oleva vihreää asiasanaa. Mallit avautuvat toiseen verkkopalveluun.
Työskentelymalleja ei ole päivitetty, joten eivät ole enää välttämättä ajankohtaisia/ajan tasalla, mutta kertovat aikansa kuvaa sosiaalihuollon ja eri tiimien toimintatavoista kunakin aikanaan.
Lastensuojeluprosessi Lapissa
julkaistu 2016
Lasten Kaste -hankkeen tärkein kehittämistehtävä on ollut yhtenäisen lastensuojelun prosessimallin luominen Lappiin. Mallinnustyöskentelyä on tehty pääasiassa videovälitteisesti kokoontuen. 17:n hankekunnan asiantuntijat (1 hlö/kunta) ovat kokoontuneet toukokuun 2014 ja joulukuun 2015 välisenä aikana mallin työstämiseen. Konsultaatiota mallinnustyöskentelyyn on saatu myös lakimieheltä. Myös kehittäjäasiakkaat ovat kommentoineen mallia sen eri vaiheissa.
Mallinnuksella on haluttu paitsi yhtenäistää ja selkiyttää lastensuojelutyötä eri kunnissa, myös saattaa työskentelyä läpinäkyvämmäksi asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden suuntaan.
Hankekytkös: Lasten Kaste - Lappi (Pohjois-Suomen osahanke) 2015 - 2016