null Kehittäjäasiakasverkoston syyskuun tapaaminen

Kehittäjäasiakasverkoston syyskuun tapaaminen

Kehittäjäasiakasverkosto kokoontui keskiviikkona 1.9. Teamsilla kesätauon jälkeen. Osallistujia oli linjoilla mukavasti sekä Lapista että Pohjois-Pohjanmaalta. 

Tapaamisessa esiteltiin tulossa olevia kehittämistapahtumia Lapissa, joihin osallistuminen kehittäjäasiakkaana on mahdollista.

Hankkeiden työntekijät lähettävät verkostolle lisätietoa asiasta. Käynnistymässä ovat muun muassa mielenterveyspalveluiden palvelupolkutyöskentely sekä työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointimallin kehittäminen. 

Pohjois-Pohjanmaalta Vaalasta jaettiin mielenkiintoisia kokemuksia matalan kynnyksen kulttuuritoiminnan merkityksestä osallisuudelle ja hyvinvoinnille. 

Verkoston tapaamisessa palattiin myös kehittäjäasiakkaille suunnattuun kyselyyn, jossa muun muassa kartoitetaan toiminnan merkityksellisyyttä ja vaikuttavuutta eri näkökulmista.