Ammattilaisille

Sähköinen lastensuojeluilmoitus

Lastensuojelulain 25 § mukaan viranomaisilla ja muilla ammattihenkilöillä on velvollisuus tehdä ilmoitus, mikäli lapsen tilanteesta herää huolta ja epäilet, että lastensuojelun tarve tulisi selvittää. Vaitiolovelvollisuus ei estä lastensuojeluilmoituksen tekemistä. Mikäli sinulla on mahdollisuus, keskustele lastensuojeluilmoituksen tekemisestä ja ilmoitusvelvollisuudestasi asiakkaasi kanssa ennen ilmoituksen tekemistä. Sähköinen lastensuojeluilmoitus tehdään lapsen kotikuntaan. Kunnassa ilmoitus käsitellään virka-aikana 1-7 työpäivän kuluessa. Sähköisen lastensuojeluilmoituksen lisäksi lastensuojeluilmoituksen voit tehdä lapsen kotikuntaan puhelimitse, kirjallisesti lomakkeella tai käymällä virastossa.

Kiireellisissä ja välitöntä puuttumista vaativissa akuuteissa tilanteissa tulee olla aina yhteydessä kunnan sosiaalipäivystykseen tai hätänumeroon 112.

Kuinka toimin?

Kirjaudu palveluun

Tiedonsiirto on suojattu yhteys asiakas- ja potilastilanteisiin liittyvien välttämättömien tietojen siirtämiseksi ammattilaisten välillä.

Palvelun työntekijät

Satu Hautala
Ninna Junnonaho
palvelupäällikkö
Ulla Kaisanlahti
Tanja Karhunen
palvelupäällikkö
Hanna Kumpula
sosiaalityöntekijä
Outi Moilanen
Saija Nissinen
Merja Onkamo
vastuuyksikköjohtaja
Minna-Tiia Pöyliö
sosiaalityöntekijä
Päivi Taavo

Käyttöohje

  1. Kirjaudu palveluun

    Palvelun käyttämiseksi tarvitset käyttäjätunnukset tai toimikortin. Käyttäjätunnukset ja niihin liittyvät oikeudet saat Virtu-tuesta.

  2. Lähetä tietoa

    Palvelusta riippuen tiedonsiirto toteutetaan räätälöidyillä lomakkeilla tai viestin mukana kulkevana liitteenä. Lähetetty asiakastieto ei jää sinulle talteen järjestelmään, mutta  tiedon vastaanottajalle se on tallessa.

Lisätietoa