null Vahva sote Lapin hyvinvointialueelle - hankkeen asiakaspalautteiden kehittämisen kuulumisia

Vahva sote Lapin hyvinvointialueelle - hankkeen asiakaspalautteiden kehittämisen kuulumisia

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen koordinoima asiakaspalautteen työryhmä kokoontui ensimmäisen kerran tälle syksylle 27.9.2022. Tapaamisessa käytiin läpi työryhmän työtä tähän asti sekä kuultiin mukana olevien alueiden kuulumisia. Hyvinvointialueet olivat asiakaspalautetyössä hyvin erilaisissa vaiheissa. Tavoitteena on kuitenkin, että jatkossa alueilla tuotettaisiin ajantasaista ja yhtenäistä asiakaspalautetietoa, jotta tieto olisi vertailtavaa alueiden ja palveluiden välillä 

 

Jo aiemmin työryhmässä on kehitetty kansalliset, yhtenäiset asiakastyytyväisyysväittämät ja yhtenäinen asiakaspalautteen rakenne. Väittämiä on pilotoitu eri alueilla 2021-2022 aikana. Piloteissa ei ole tullut esiin merkittäviä muutostarpeita. Alueet osallistuvat mittareiden jatkokehitykseen ja pilotointiin sekä kansallisen jatkuvan kehityksen toimintamallin luontiin. 

 

Asiakastyytyväisyysväittämien käännöksiä ei vielä syyskuussa oltu saatu täysin valmiiksi ruotsin ja englannin osalta. Pohjoissaamen, inarinsaamen ja koltansaamen kielten käännöksien osalta ei tarkempaa aikataulua ole vielä ollut saatavilla. 

 

DigiFinlandin kansallisen, alueilta kerättävän asiakaspalautetiedon -tiedonkeruu ja raportointiratkaisun kehittämisprojekti käynnistyy esiselvityksen tekemisellä. Esiselvityksen tavoitteena on saada selkeä kuva alueiden nykytilasta ja valmiuksista toteuttaa aiemmassa sisältötyössä määriteltyjen asiakaspalautetietojen kerääminen. Esiselvitystä varten on perustettu alatyöryhmä, jossa on mukana VASA-hankkeen suunnittelija Tarja Lahtonen (linkki avautuu uudessa välilehdessä). Työskentely alatyöryhmässä alkaa marraskuun alussa.

 

Lisätietoja asiakaspalautteen kehittämisestä

Suunnittelija Tarja Lahtonen Avaa henkilökortti

Suunnittelija Joanna Saijets (saamesisällöt) Avaa henkilökortti

Linkit