null Diakoniatyö ja hyvinvointisuunnitelma aiheina kevään viimeisessä taloudellisen hyvinvoinnin verkostossa

Diakoniatyö ja hyvinvointisuunnitelma aiheina kevään viimeisessä taloudellisen hyvinvoinnin verkostossa

Kevätkauden viimeisessä taloudellisen hyvinvoinnin verkostotapaamisessa aiheena olivat diakoniatyö ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteen ajankohtaiset kuulumiset, erityisesti työn alla oleva hyvinvointisuunnitelma. 

Paikalla verkostotapaamisessa oli jo tutuksi käyneeseen tapaan reilu kaksikymmentä osallistujaa. Kävimme tapaamisen alussa esittely- ja kuulumiskierroksen. On hienoa, että verkosto on tavoittanut jäseniä eri puolilta hyvinvointialuetta erilaisista rooleista ja taustoista. Voikin sanoa, että verkosto kokoaa yhteen taloudellisesta hyvinvoinnista ja toimijuudesta kiinnostuneita pohjoispohjalaisia, mm. kokemustoimijoita, järjestöissä toimivia ja ammattilaisia. Tämän me toivomme vielä vahvistuvan tulevaisuudessa.

Diakoni Kari Rekilä Oulun seurakuntayhtymästä piti alustuksen diakoniatyöstä. Kuulimme mm. diakoniatyön taloudellisen avustamisen periaatteista, joista yksi on se, että avustusta hakevan tulee ensin selvittää mahdollisuutensa lakisääteiseen sosiaaliturvaan, kuten esimerkiksi toimeentulotukeen. Tästä linkistä (avautuu uudelle välilehdelle) pääset katsomaan Karin diaesityksen. 

Projektikoordinaattori Minttu Tavia Pohteen Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen yhdyspinnat ja hyte -tiimistä kertoi hyvinvoinnin edistämisen kuulumisia. Työn alla on nyt mm. Pohteen hyvinvointisuunnitelma, jonka työstämiseen verkoston huhtikuinen työpaja antoi oman arvokkaan työpanoksensa. 

Suunnittelimme syksyn verkostotapaamisia ja sovimme, että verkostotapaamisia on syksyllä kolme, joista viimeisin pyritään mahdollisuuksien mukaan pitämään live- tai hybriditapaamisena. Syksyn verkostotapaamisiin Sanna-Liisa lähettää Teams-kutsut.

Mikäli et vielä kuulu verkostoon, mutta koet teeman läheiseksi, tervetuloa! Laitathan asiassa sähköpostia Sanna-Liisalle, yhteystiedot löydät alta. 

Syksyn verkostotapaamiset: 

  • tiistai 5.9.2023 klo 14 - 15.30 
  • tiistai 31.10.2023 klo 10 - 11.30 
  • maanantai 11.12.2023 klo 13 - 16 (mahdollisuuksien mukaan live/hybriditapaaminen) 

 

 

Kiitos hyvästä yhteistyöstä, hyvää kesää ja tapaamisiin verkostossa syksyllä!

Sanna-Liisa 

Lisätietoja: Sanna-Liisa Liikanen, tutkija, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus POSKE, sanna-liisa.liikanen@oamk.fi sanna-liisa.liikanen@poske.fi