Kehittäjäasiakasverkostot kokoontuivat 21.8.2025
Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan kehittäjäasiakkaiden yhteinen verkosto kokoontui elokuussa etätapaamiseen keskustelemaan toiminnan nykytilasta ja tulevaisuuden suunnista. Tapaamisessa pohdittiin verkostojen roolia osana sosiaalialan osaamiskeskusten muutosta, ja kehittäjäasiakkaiden merkitys nähtiin tärkeänä myös uusissa rakenteissa – palveluita ei voida kehittää ilman niiden käyttäjiä. Keskustelussa korostui tarve selkeälle koordinoinnille ja pysyville rakenteille, jotta kehittäjäasiakkaiden osallistuminen palveluiden kehittämiseen olisi jatkossakin mahdollista.
Esille nousi myös, että hankkeiden kehittämistyötä jatketaan tiiviissä yhteistyössä kehittäjäasiakasverkostojen kanssa. Esimerkiksi Vasa 2 -hanke jatkuu vuoden 2025 loppuun. Tapaamisessa esiteltiin lisäksi Lapissa toteutettavaa Jäkälä-hanketta, jossa kehitetään lastensuojelun jälkihuollon palveluita yhdessä nuorten kanssa. Kehittäjäasiakkaat toivat esiin näkemyksiään hankkeen kehittämiskokonaisuuteen liittyen. Lisäksi pohdittiin mahdollisuuksia tiivistää yhteistyötä kokemustoimijaverkostojen kanssa.
Verkostojen seuraavat tapaamiset järjestetään syksyllä, jolloin keskustelua tulevista yhteiskehittämisen rakenteista jatketaan.