Etäpalveluiden toimintamallit - ekollega

 

Etäpalveluiden ja sähköisen asioinnin toimintamallit

Tavoitteena on ollut kehittää ja yhtenäistä etäpalveluiden ja –konsultaatioiden käyttöönoton toimintamalleja. Toimintamallien yhtenäistämiselle on pyritty vahvistamaan peruspalveluiden osaamista etäpalveluiden hyödyntämisessä sekä tuottamaan työkaluja tulevaisuuden sote-keskus-valmistelun tueksi ja käyttöön.

Etäpalveluratkaisujen arviointi

Toimintamallien yhtenäistäminen aloitettiin keväällä 2021 keräämällä tietoa alueen kuntien ja kuntayhtymien terveyden- ja sosiaalihuollon käytössä olevista etäpalveluratkaisuista. Kerätystä tiedosta on tehty yhteenveto, josta löytyy tietoa mm. käytössä olevista etäpalveluratkaisuista ja niiden laajuudesta.

Etäpalveluratkaisujen yhteenvedon tulokset ovat suuntaa-antavia, mutta siitä tuli hyvin esille alueen etäpalveluratkaisujen moninaisuus. Lapissa on käytössä yhteensä 33 erilaista etäpalveluratkaisua. Samaa etäpalveluratkaisua käytti pääsääntöisesti vain 1-4 organisaatiota ja vain 3 etäpalveluratkaisua oli useamman organisaation käytössä. Tämä johtui oletettavasti organisaatioiden erilaisista tarpeista ja hankintatavoista.

Kuvan selitys alla olevasta linkistä

Kuva: Lapissa käytössä olevat etäpalveluratkaisut 2021

Etäpalveluratkaisujen yhteenveto toimi lähtökohtana etäpalveluratkaisujen arvioinnille, joka toteutettiin LapITn konsortion asiantuntijatyönä. Laajimmin käytössä olevat ja potentiaaliset etäpalveluratkaisut (n=5) arvioitiin käytettävyyden, tietoturvan ja -suojan sekä integraatiomahdollisuuksien näkökulmasta.

Etäpalveluratkaisujen työkalupakki

Hankkeessa toteutettiin työkalupakki, joka esittelee työntekijöille erilaisia toimintamalleja toteuttaa sosiaali- ja terveyspalveluita etänä. Tällä on pyritty vahvistamaan peruspalveluiden työntekijöiden osaamista sekä yhtenäistämään etäpalveluiden käyttöönottoa. Työkalupakista löytyy jokaisesta sinne kuvatusta etäpalvelun toimintamallista tietoa sekä erilaista materiaali valmisteluun, käyttöönottoon ja käyttöön. Työkalupakki on toteutettu siten, että sen sisältöä voi laajentaa ja muokata hyvinvointialueen tarpeen mukaan. 

Yhtenäinen palaute

Syksyllä 2020 sosiaali- ja terveysministeriö on antoi THL:lle toimeksiannon kansallisesti yhtenevän, vertailukelpoisen ja ajantasaisen asiakaspalautetiedon keruun mahdollistamiseksi. Marraskuussa 2020 perustettiin STM:n Virta-hankkeen alaisuuteen työryhmä, jonka tarkoituksena on ollut kehittää yhtenäinen ohjaus ja mittarit asiakaspalautteen keräämiseksi sote-palveluista. Sote-rakenneuudistus Lapissa -hankkeesta on ollut edustus työryhmässä yhdessä muiden alueiden kanssa. 

Työryhmän on tehnyt 2020-2021 vuosien aikana sisällölliset määrittelyt asiakaspalautetiedon kansalliseksi yhtenäistämiseksi. Tuotos on loppuvuodesta ollut laajasti kommentoitavana ja valmistuu vuoden vaihteessa.

Virtuaaliassistentin pilotointi

Osana etäpalvelukokonaisuutta ja digipalveluyksikön toimintaa suunniteltiin ja pilotointiin ammattilaisille monikanavaisen palveluneuvonnan ja ohjauksen työkaluksi tekoälypohjainen virtuaaliassistentti. 

Pilotoinnissa virtuaaliassistentti mahdollisti asukkaan tukemisen hänen tarpeensa tai elämäntilanteen mukaisesti yli organisaatiorajojen. Työntekijän työkaluna virtuaaliassistentti pystyi laajentaa asiakastilanteessa työntekijöiden tietämystä olemassa olevista palveluista sekä järjestöjen ja seurakunnan toiminnasta.