Työskentelymallit

Poske on yhdessä kuntien, järjestöjen ja muiden organisaatioiden kanssa mallintanut ja kuvannut erilaisia työkäytäntöjä ja -prosesseja, ja julkaissut mallit ekollegaan.

Työprosessien kuvaamisen tavoitteena on ollut selkeyttää sosiaalialan ammatillista työtä ja yhteistoimintaa sekä lisää työntekijöiden suunnitelmallisuutta omassa työotteessaan. Hyvän sosiaalialan työn ajatellaan perustuvan kokonaisvaltaiselle asiakkaan kohtaamiselle, selkeälle suunnittelulle ja määritellyille tavoitteille. Mallinnettu työprosessi kuvaa sen mitä on tapahtumassa, milloin ja miksi.

Alta löydät mallit aikajärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan. Voit halutessasi tarkastella saman aihepiirin malleja klikkaamalla mallin yhteydessä oleva vihreää asiasanaa. Mallit avautuvat toiseen verkkopalveluun.

Työskentelymalleja ei ole päivitetty, joten eivät ole enää välttämättä ajankohtaisia/ajan tasalla, mutta kertovat aikansa kuvaa sosiaalihuollon ja eri tiimien toimintatavoista kunakin aikanaan.

122 Omaolon nyky- ja tavoitetilan kuvaukset (syksy 2021)

Omaolon käyttöönottoon liittyvät nyky- ja tavoitetilan kuvaukset

Julkaistu syksy 2021

Prosessimallinnuksia on laadittu syksyn 2021 aikana yhteensä 22 kappaletta. Näistä kuusi  sosiaalipalveluiden palvelutarvearvioille ja 14 terveyspalveluiden oirearvioille sekä 2 lasten määräaikaistarkastuksille. Kuvaukset on laadittu palveluita käyttöönottavien kuntien kanssa pääasiassa alueellisissa yhteistyöpajoissa sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisten kanssa.

Linkit avautuvat uuteen ikkunaan.

Hankekytkös: Sote-Rakenneuudistus Lapissa

PALVELUKOKONAISUUS MUKANA OLEVAT KUNNAT LINKIT KUVAUKSIIN
OIREARVIOT    
Alaselkäkivun tai -vamman hoitopolku Kemi. Kemijärvi, Kittilä Nykytila
Tavoitetila
Hengitystietulehduksen hoitopolku Kemi, Kemijärvi, Kittilä, Pelkosenniemi, Savukoski, Tervola Nykytila
Tavoitetila
Korvan kipu tai lukkoisuus Kemi, Pelkosenniemi, Ranua, Savukoski, Tervola Nykytila
Tavoitetila
Kurkkukivun tai nieluoireen hoitopolku Enontekiö, Kemi, Muonio, Pelkosenniemi, Ranua, Savukoski, Tervola Nykytila
Tavoitetila
Närästyksen hoitopolku Kemi Nykytila
Tavoitetila
Polvi- ja olkapääoireen tai -vamman hoitopolku Kemi. Kemijärvi, Kittilä Nykytila
Tavoitetila
Päänsäryn hoitopolku Enontekiö, Muonio, Tervola Nykytila
Tavoitetila
PALVELUARVIOT    
Arvio henkilökohtaisesta avusta Kittilä, Pelkosenniemi, Ranua Nykytila
Tavoitetila
Arvio liikkumisesta kodin ulkopuolella Pelkosenniemi Nykytila
Tavoitetila
Arvio omaishoitotilanteesta Kemi, Kittilä. Pelkosenniemi Nykytila
Tavoitetila
TERVEYSTARKASTUS    
18 kuukauden ikäisen lapsen määräaikaistarkastus Kemi Linkki kuvaukseen
5-luokkalaisen laaja terveystarkastus Kemi Linkki kuvaukseen

 

121 Omaolon nyky- ja tavoitetilan kuvaukset (kevät 2021)

Omaolon käyttöönottoon liittyvät nyky- ja tavoitetilan kuvaukset

Julkaistu kevät 2021

Omaolon käyttöönottoprosessin yhteydessä kuvattiin kuntien nyky- ja tavoitetiloja käyttöönotettavista Omaolon kokonaisuuksista. Prosessimallinnuksia laadittiin keväällä 2021 yhteensä 21 kappaletta, joista 12 nykytilan ja 9 tavoitetilan kuvausta. Mallinnukset laadittiin kuntakohtaisesti Pellon ja Sodankylän sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisten kanssa. Linkit avautuvat uuteen ikkunaan.

Hankekytkös: Sote-Rakenneuudistus Lapissa

PALVELUKOKONAISUUS NYKYTILA TAVOITETILA
OIREARVIOT    
Alaselkäkivun tai -vamman hoitopolku Pello
Sodankylä
Pello
Sodankylä
Polvi- ja olkapääoireen tai -vamman hoitopolku Sodankylä Sodankylä
Virtsatieinfektion hoitopolku Pello Pello
PALVELUARVIOT    
Arvio henkilökohtaisesta avusta Pello
Sodankylä
Sodankylä
Arvio liikkumisesta kodin ulkopuolella Pello
Sodankylä
Pello
Sodankylä
Arvio omaishoitotilanteesta Pello Pello
Arvio omaishoitotilanteesta yli 65-vuotiaille Sodankylä Sodankylä
TERVEYSTARKASTUS    
18 kuukauden ikäisen lapsen määräaikaistarkastus Sodankylä  
1-luokkalaisen laaja terveystarkastus Sodankylä  

 

120 Ylitornion nuorten palvelut

Ylitornion nuorten palvelut

julkaistu 2018

Malliin on kuvattu Ylitorniolla nuorille (alle 29-vuotiaille) tarjolla olevat palvelut ja niiden löytyminen. Malli on tarkoitettu työntekijöiden työvälineeksi, mutta myös nuorten ja heidän vanhempiensa käyttöön.

Mallin on työstänyt Ylitornion nuorten monialainen hyvinvointiryhmä. Mallin työstämisessä on tehty yhteistyötä eri palveluntarjoajien kanssa (mm. Ylitornion lukio, terveyskeskus, ym.)

Linkki malliin

119 Asiakkaan tuen malli

Asiakkaan tuen malli

julkaistu 2018

Toimiva kotihoito Lappiin -hankkeessa kuvattu asiakkaan tuen malli.

Hankekytkös: Toimiva kotihoito Lappiin 2016-2018

Linkki malliin

118 Ennakoivan kotiutumisen malli

Ennakoivan kotiutumisen malli 

julkaistu 2018

Toimiva kotihoito Lappiin -hankkeessa kuvattu ennakoivan kotiutumisen malli.

Hankekytkös: Toimiva kotihoito Lappiin 2016-2018

Linkki malliin

117 Ennakoivan kotiutumisen malli (kehittäjäasiakasposteri)

Ennakoivan kotiutumisen malli (kehittäjäasiakasposteri)

julkaistu 2018

Kehittäjäasiakasposteri ennakoivan kotiutumisen mallista on luotu Toimiva kotihoito Lappiin -hankkeessa.

Hankekytkös: Toimiva kotihoito Lappiin 2016-2018

Linkki malliin

116 Kehittäjäasiakastoiminta

Kehittäjäasiakastoiminta Toimiva kotihoito Lappiin -hankkeessa

julkaistu 2018

Kehittäjäasiakastoimintaa ja yhteiskehittämistä kokeiltiin Toimiva kotihoito Lappiin -hankkeessa. 

Hankekytkös: Toimiva kotihoito Lappiin 2016-2018

Linkki malliin

115 Kehittäjäasiakkaiden keskustelukahvila - Kotihoidon asiakasmaksut

Kehittäjäasiakkaiden keskustelukahvila - Kotihoidon asiakasmaksut

julkaistu 2018

Torniossa yhteiskehittämistä toteutettiin mm. pitämällä kehittäjäasiakkaiden keskustelukahvilaa, jossa teemana oli kotihoidon asiakasmaksut. 

Hankekytkös: Toimiva kotihoito Lappiin 2016-2018

Linkki malliin

114 Kotihoidon asiakkaan polku

Kotihoidon asiakkaan polku

julkaistu 2018

Toimiva kotihoito Lappiin -hankkeessa kuvattiin kotihoidon asiakkaan prosessia.

Hankekytkös: Toimiva kotihoito Lappiin 2016-2018

Linkki malliin

113 Lapin kotikuntoutuksen malli

Lapin kotikuntoutuksen malli

julkaistu 2018

Lapin kotikuntoutuksen malli on kuvattu Toimiva kotihoito Lappiin -hankkeessa.

Hankekytkös: Toimiva kotihoito Lappiin 2016-2018

Linkki malliin