Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus eli Poske

Olemme sosiaalialan asiantuntijoiden ryhmä, joka tekee työtä Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Teemme työtä, jossa kehitetään esimerkiksi sosiaalialan palveluita. Teemme työtä hyvinvointialueiden, kuntien, koulujen ja järjestöjen kanssa. Teemme työtä yhdessä myös sosiaalipalveluiden asiakkaiden kanssa. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus eli Poske on perustettu vuonna 2001.

Työssämme:

  • kehitämme sosiaalityötä
  • kehitämme sosiaalialan konsultaatiota eli työtä, jossa neuvotellaan yhdessä ratkaisuja ongelmiin sekä
  • parannamme ja arvioimme hyvinvointia.

Mitä me teemme Poskessa

Suomessa on yhteensä 10 sosiaalialan osaamiskeskusta. Suomenruotsalaisilla on oma ruotsinkielinen osaamiskeskus. Me Poskessa huomioimme työssämme saamenkielisten palveluiden tarpeen aina, kun se on tärkeää. Se on meidän erityistehtävämme. Teemme työtä lain ja Valtioneuvoston eli Suomen hallituksen asetuksen mukaisesti.

Lain mukaan:

  • Me kehitämme sosiaalialaa. Annamme uutta tietoa sosiaalialan työntekijöille.
  • Me kehitämme peruspalveluja. Peruspalveluja ovat esimerkiksi sosiaalihuolto ja terveydenhuolto. Kehitämme myös sellaisia palveluja, joissa tarvitaan erityistä ammattilaisen osaamista.
  • Me teemme yhteistyötä oppilaitosten ja työelämässä olevien asiantuntijoiden kanssa. Näin pidämme yllä koulutuksen ja käytännön työn yhteyttä.
  • Me teemme tutkimusta ja selvitämme asioita.
  • Me teemme työtä yhdessä muiden kanssa, jotta Pohjois-Suomessa on sosiaalialan palveluita.

Toiminta perustuu yhteiseen sopimukseen

Poske on perustettu yhteisellä sopimuksella. Sopimuksessa ovat mukana Lapin yliopisto, Saamelaiskäräjät, Lapin hyvinvointialue sekä Oulun seudun ammattikorkeakoulu. Poskea johtaa neuvottelukunta.

Neuvottelukunnan tehtävä on:

  • edustaa koko Poskea
  • ohjata Posken toimintaa
  • päättää yhteisistä asioista sekä
  • tehdä päätöksiä Posken toiminnasta.