HOP – hyvinvointia, osallisuutta ja pärjäämistä - ekollega

hankelogot

  HOP – hyvinvointia, osallisuutta ja pärjäämistä (2023-2025)

Tietoa hankkeesta

Yhteiskunnallisten muutosten seurauksena hyvinvoinnin ja pärjäämisen haasteet mahdollisesti lisääntyvät niiden ihmisryhmien keskuudessa, joiden resurssit ovat entuudestaan niukat ja luottamus omaan pärjäävyyteen sekä yhteiskunnan palvelujärjestelmään on heikentynyt.

Hankkeen aikana kehitetään, testataan ja pilotoidaan työmenetelmiä ja välineitä haastavassa tilanteessä elävien hyvinvoinnin, osallisuuden sekä taloudellisen tilanteen parantamiseksi. Tavoitteet saavutetaan paikallista yhteistyötä vahvistamalla ja ammattilaisten sekä eri toimijoiden osaamista lisäämällä.

Kuten hankkeen tavoitteissakin, myös hanketyössä panostetaan yhteistyöhön. Jokainen hanketoteuttaja tuo toteutukseen omanlaistaan erityisosaamista, joka pohjustaa ja tukee hankkeen kehittämistyötä. Yhteistyössä kumppanikuntien kanssa räätälöidään kunkin kunnan tarpeista lähtevää koulutusta, rakennetaan yhdessä yhteiskehittämisen verkostoja ja rakenteita sekä kokeillaan erilaisia osallistamisen ja ohjauksen toimintamalleja.

Hankkeessa toteutetaan kehittäjäasiakasvalmennusta henkilöille, jotka ovat omassa arjessaan kohdanneet haasteita raha-asioissa. Kehittäjäasiakkaat osallistuvat muun muassa sosiaalihuollon palveluiden kehittämiseen ja tuovat kehittämistyöhön vahvan kokemustiedon.

Hanke tuottaa tietoa ja lisää ymmärrystä taloudellisesta huono-osaisuudesta sekä tutkii ja kehittää yhteistyössä työmenetelmiä ja -välineitä. Tarkoituksena on luoda ihmisille uskoa ja luottamusta siitä, että apua ja tukea on saatavilla ja että vaikeistakin tilanteista on mahdollista selvitä.

Taloudellisen toimeentulon vaikeudet ja laajemmin puutteet taloudellisessa hyvinvoinnissa ovat varsinkin pitkittyessään riski huono-osaisuudelle, terveydelle ja osattomuuden kokemuksille yhteiskunnassa. Hanke tuo uuttaa tietoa taloudellisen hyvinvoinnin yhteydestä kokemuksiin kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja osallisuudesta.

Hanke on Euroopan unionin osarahoittama. Hanketta hallinnoi Diakonia-ammattikorkeakoulu ja sen osatoteuttajia ovat Oulun ammattikorkeakoulu ja Vaalan kunta. Vahvasti yhteistyössä ovat myös Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Poske sekä hankekunnat Ii, Pudasjärvi ja Nivala. Hanke toteutetaan vuosina 2023–2025.

Puhutaan lapsiperheköyhyydestä -webinaarin (18.1.2024) tallenne

 

Hankefakta

  • Toiminta-aika: 01.09.2023 - 31.10.2025
  • Hankehallinnoija: Diakonia-ammattikorkeakoulu
  • Osatoteuttajat: Oulun ammattikorkeakoulu / Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Poske, Vaalan kunta
  • Rahoittaja: Euroopan sosiaalirahasto
  • Hankkeen sivut Diakin verkkosivustolla: HOP (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Hankkeen työntekijät

  • Maire Vuoti, projektipäällikkö
    maire.vuoti[at]diak.fi, 050 308 2291
    Diakonia-ammattikorkeakoulu
  • Ulla Sotaniemi, erityisasiantuntija
    ulla.sotaniemi[at]poske.fi, 040 619 8074
    Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus
  • Tarja Tapio, hankekoordinaattori
    tarja.tapio[at]oamk.fi
    Oulun ammattikorkeakoulu
  • Jaana Paloviita, hankekoordinaattori
    jaana.paloviita[at]vaala.fi, 040 586 6616
    Vaalan kunta