Hoidon tarpeen arvioinnin kysely paljastaa kehittämistarpeita – yhtenäiset käytänteet ja koulutus kaivattuja

Hoidon tarpeen arvioinnin kysely paljastaa kehittämistarpeita – yhtenäiset käytänteet ja koulutus kaivattuja

Lapin hyvinvointialueella toteutettiin Vasa2- hankkeen toimesta kysely hoidon tarpeen arvioinnin tekemisestä puhelimitse. Kyselyn kohderyhmänä olivat avovastaanottojen hoitajat, jotka tekevät hoidon tarpeen arviointia (HTA) puhelimitse. Kysely toteutettiin kesä-elokuussa 2025 Webropol-kyselyllä. Kyselyyn vastasi 88 ammattilaista, joista valtaosa (93 %) oli sairaanhoitajia. Vastaajat edustivat kaikkia palvelualueita, ja suurimmalla osalla oli pitkä kokemus alalta. Suurin osa vastaajista (33 %) ilmoitti tehneensä HTA:ta puhelimessa 2-5 vuotta.

Tulosten mukaan vain noin viidennes koki työtilansa rauhalliseksi ja keskeytyksettömäksi. Kyselyssä korostuivat myös tarve ajantasaisille ohjeille ja mahdollisuudelle konsultoida lääkäriä reaaliaikaisesti. Sen sijaan ammatillinen itsevarmuus ja kokemus merkityksellisestä työstä olivat vahvasti edustettuina: yli 86 % koki tekevänsä merkityksellistä työtä.

Lähes 70 % ilmoitti käyttävänsä joko hoidonperusteet.fi tai Älykäs HTA-ohjelmistoa työnsä tukena, mutta avoimissa vastauksissa esitettiin kritiikkiä Älykäs HTA:n hyödyntämisen mahdollisuuksista puhelintyössä. Myös ISBAR- ja ABCDE-menetelmien osalta vastaajista noin 80 % ilmoitti osaavansa hyödyntää menetelmiä työssään. Koulutustarpeita koskevassa kysymyksessä kuitenkin erityisesti ISBAR nostettiin yhdeksi koulutustarpeeksi. Muita ilmoitettuja koulutustarpeita vastaajien mukaan olivat mm. tarve hoidon tarpeen arvioinnin systemaattisesta prosessista, kiireellisyyden arvioimisesta sekä tilastoinnista ja kirjaamisesta.

Avoimissa kohdissa vastaajat toivoivat yhtenäisiä käytänteitä ja kirjallisia perehdytysohjeita. Eettinen kuorma, huoli asiakkaista ja turhautuminen puolikiireellisten vastaanottoaikojen puutteesta nousivat esiin kuormitustekijöinä. Myös ongelmat muihin palveluihin, erityisesti mielenterveyspalveluihin, ohjaamisessa mainittiin useammassa vastauksessa.

Miten tästä eteenpäin?

Hoidon tarpeen arvioinnin verkkokurssi julkaistaan marraskuun alussa. Kyselyn tulokset antoivat mahdollisuuden tarkentaa kurssin sisältöä vastaamaan ammattilaisten tarpeita. Verkkokurssin pilottijakso on käynnissä 1.-10.10.2025

Lisäksi Vasa 2- hankkeen avulla työstetään Lapin hyvinvointialueen avovastaanotolle yhtenäinen hoidon tarpeen arvioinnin prosessi ja toimintasuositus. Prosessin pohjana toimii ISBAR-menetelmä. ISBAR menetelmän käyttöönotolla vastataan myös ammattilaisten toiveeseen systemaattisen hoidon tarpeen arvioinnin tavasta. (Kuva alla)

Kyselyn tuloksen perusteella on myös tarpeen lisätä vuoropuhelua Älykäs HTA- ohjelmiston käytöstä, jotta se palvelisi paremmin ammattilaisten työtä puhelimitse tehtävässä hoidon tarpeen arvioinnissa.

Jatkoselvitys tarpeena on myös havaittu hoidon tarpeen arvioinnin laadun seuranta, josta toteutetaan jatkokysely, jonka kohderyhmänä ovat lääkärit ja vastaanottoa pitävät muut ammattilaiset.

 
 

Lisätietoja

Terveydenhuollon erityisasiantuntija Johanna Karjalainen