Verkkokurssi - ekollega

Perusperehdytys saamen kieliin ja kulttuuriin

Kurssi on suunniteltu sosiaali- ja terveyspalveluissa työskenteleville mahdollisesti saamelaisia asiakkaita kohtaaville työntekijöille. Kurssin tarkoituksena on lisätä tietoisuutta, ammattimaista osaamista sekä parantaa asiakastyytyväisyyttä ja potilasturvallisuutta. Kurssi on jaettu kolmeen osaan. On suositeltavaa käydä kurssi järjestyksessä. Osioihin voi palata jälkikäteen. Tentti on suositeltavaa suorittaa tehtyäsi kurssin kaikki kolme osiota.


1. osio: Saamen kielten ja kulttuurin peruskurssi

 

Kuvassa neljä saamenlippua alhaaltapäin kuvattuna, taustalla valkoisia pilviä. Kuva on piirroskuvan kaltainen

 

Tässä osuudessa käyt läpi saamelaiseen kulttuuriin ja kieliin liittyviä perustietoja. Tutustut saamelaiseen kulttuuriin ja eri kieliin. Osuus sisältää muun muassa tietoa

  1. Saamelaisalueesta
  2. Saamen kielistä Suomessa
  3. Saamelaisen kulttuurin erityispiirteistä
  4. Saamelaisen perheen erityispiirteistä
  5. Saamelaisesta uskosta
  6. Saamelaisten elinkeinojen erityispiirteistä

Saamelaisen kulttuurin perinteet vaihtelevat paljon suvuittain. Voi olla, että kohtaat työssäsi myös jotain erityistä, jota kurssissa ei mainita. Esitetyt asiat ovat yleisimpiä piirteitä. Parhaiten kulttuuriin pääsee sisälle, kun kuuntelee asiakasta avoimesti.
Osion tekeminen kestää noin 15 minuuttia.

2. osio: Lainsäädäntö ja saamenkielinen asiakas

 

Kuvassa saamelaiskäräjien jäseniä kokouksessa. Kuva on piirroskuvan kaltainen.

Osion tavoitteena on auttaa opiskelijaa ymmärtämään ne tahot ja elimet, jotka valvovat ja edistävät saamen kielten ja kulttuurin asemaa, sekä antaa tietoa niistä laista ja oikeuksista, joita saamelaisella asiakkaalla on ja jotka tulee huomioida työssä.

Osio sisältää tietoa lakipykälistä, jotka ohjaavat sote-palveluiden järjestämistä saamen kielellä ja kulttuurin mukaisesti

  1. Lapin hyvivointialue
  2. Saamelaiskäräjät
  3. Kolttien kyläkokous
  4. Kielilaki
  5. Laki hyvinvointialueesta
  6. Potilaan oikeudet
  7. Lapsen oikeudet

Osion tekeminen kestää noin 10 minuuttia.

3. osio: Saamelaisen asiakkaan kohtaaminen

Kuvassa nuottiteline ja näkyy henkilöitä navasta alaspäin. Henkilöillä on päällään saamenpuvut eli gáktit. Kuvassa gáktien eli saamenpukujen helmoja, jalkineita. Kuva piirroskuvan kaltainen

Osio on videomuotoinen oppitunti. Osion tavoitteena on auttaa opiskelijaa ymmärtämään pääkohtia saamelaisen asiakkaan kohtaamisessa. Videoiden sisällöt:

  1. Saamelaisen asiakkaan tunnistaminen (5min)
  2. Tapaamisen valmisteluun (3min)
  3. Asiakkaan kohtaaminen (5min)
  4. Asiakkaan kanssa toimimisessa huomioitavat asiat (5min)
  5. Asiakkaan jatkohoidon järjestäminen (2min)

Osion tekeminen kestää noin 20 minuuttia


Tentti

Käytyäsi kurssin kolme osuutta voit tehdä kurssista tentin.
Tentissä käsitellään

  • Saamen kielten ja kulttuurin osuus (5 pistettä).
  • Saamelaisen asiakkaan kanssa työskentelyä ohjaavat lait ja oikeudet (5 pistettä).
  • Saamelaisen asiakkaan kohtaaminen (10 pistettä).