Suu kuntoon ennen inttiä! - ekollega
Suu kuntoon ennen inttiä!
Lapin hyvinvointialueen suun terveydenhuolto (STH) on ollut mukana Puolustusvoimien järjestämissä kutsunnoissa ensimmäistä kertaa kaikissa kunnissa. Syksyn kutsunnat käynnistyivät Lapissa 19.8.2024 Savukoskella ja päättyivät 15.11.2024 Simossa. Yksittäisissä Lapin kunnissa on osallistuttu aikaisemminkin mukaan kutsuntoihin. Kutsunnoissa tavoitettiin yhteensä noin 983 kutsuntaikäistä nuorta.
Kutsunnoissa nuoret osallistettiin keskusteluun STH:n asiantuntijoiden kanssa kyselylomakkeen avulla. Lomake toimi omahoidon tärkeyden herättelynä. Suun terveydenhuollon asiantuntijoiden mukaan tärkeintä on muistuttaa nuoria kokonaisvaltaisesta terveydestä.
- Saimme puolustusvoimilta positiivista palautetta suun terveydenhuollon osallistumisesta kutsuntatapahtumaan, toteaa kutsuntoihin osallistunut hammashoitaja Kaisa-Maria Jylhänlehto.
Asiantuntijoiden mukaan erityisen tärkeäksi osaksi kutsunnoissa nousi kohtaamiset niiden nuorten kanssa, jotka eivät omatoimisesti hakeudu hammashoitoon. Nuoria muistutettiin siitä, että kutsuntaikäisiä ei enää kutsuta hammashoitoon, vaan jokaisen on huolehdittava tarkastuskäynneistä omatoimisesti. STH:n ständillä oli ajanvarausmahdollisuus, jota nuoret hyödynsivät runsaasti.
- STH:n osallistuminen kutsuntoihin oli todella tärkeä ja tarpeellinen. Yhteistyön tiivistäminen Puolustusvoimien kanssa nähdään tärkeänä, jotta voimme tulevaisuudessakin vaikuttaa osaltamme nuorten terveyteen, lisää Kaisa-Maria.
- Ihminen on kokonaisuus, ja siksi on tärkeätä kertoa suun terveydestä monialaisesti. Lapin hyvinvointialueella olemme verkostoituneet aktiivisesti myös esimerkiksi ikäihmisten palveluiden pariin ja koulumaailmaan, suun terveydenhuollon erityisasiantuntija Sanni Peteri VASA2-hankkeesta sanoo.
Kuva: Suuhygienisti Kittilän kutsunnoissa.
Lisätietoja
Sanni Peteri
suun terveydenhuollon erityisasiantuntija
sanni.peteri@poske.fi
Kehittämistyötä tuetaan Euroopan unionin NextGeneration Eu rahoituksesta ja se on osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa.