Kansakoulu III - ekollega

Kansa-koulu III – sosiaalialan kirjaamisosaamisen vahvistaminen digitaalisesti (2020–2021)

Uutiset

Tapahtumat

Tietoa hankkeesta

Hankkeessa rakennetaan alkuvuodesta 2021 starttaavaa Kirjaamisfoorumia, joka koostuu digitaalisesta oppimisympäristöstä ja avoimesta materiaalipankista.

Uusien kirjaamisasiantuntijoiden valmennus sekä aikaisemmissa Kansa-koulu -hankkeissa (2015–2019 aikana) valmennettujen konkareiden kertausvalmennukset toteutetaan Kirjaamisfoorumin digitaalisessa oppimisympäristössä. Tuettu itseopiskelu mahdollistaa valmennuksiin osallistumisen omien aikataulujen ehdoilla.

Kirjaamisfoorumin materiaalipankki taas tarjoaa välineitä, joiden avulla osallistujat voivat valmennuksen jälkeen toimia omissa organisaatioissaan kirjaamisen asiantuntijoina. Asiantuntemusta voi hyödyntää esimerkiksi arkipäivän kirjaamisongelmissa tai Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönotossa.

Uuden digitaalisen lähestymistavan ansiosta valmennuksiin osallistumisesta, hyvien käytäntöjen jakamisesta ja kirjaamiseen liittyvän tiedon löytämisestä tulee helppoa ja joustavaa, sillä kaikki hoituu verkossa.

Kirjaamisfoorumin toteutuksesta vastaava Kansa-koulu III (2020–21) on valtakunnallinen Sosiaali- ja terveysministeriön valtioavustama hanke. Hankkeen toteutuksessa ovat mukana kaikki Suomen 11 sosiaalialan osaamiskeskusta.

Hankefakta

  • Toiminta-aika: 1.4.2020–31.12.2021
  • Toteuttaja: Sosiaalialan osaamiskeskusverkosto
  • Hankehallinnoija: Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO
  • Toimintakustannukset:  700 000 €
  • Rahoittaja: Sosiaali-ja terveysministeriö

Hanketyöntekijät

  • Nea Kosonen, hankejohtaja
    etunimi.sukunimi@vasso.fi | 050 302 7530
    Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO
     
  • Kaisa Kostamo-Pääkkö, Pohjois-Suomen aluekoordinaattori (20%)
    kaisa.kostamo-paakko@poske.fi | 040 570 2844
    Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, Poske
    Avaa henkilökortti