null Kansa-koulu 4.0 -hankkeen loppuraportti on julkaistu

Kansa-koulu 4.0 -hankkeen loppuraportti on julkaistu

Sosiaalialan osaamiskeskusverkosto on saanut valmiiksi valtakunnallisen Kansa-koulu 4.0 -hankkeen loppuraportin. Hankkeessa jatkokehitettiin Kansa-koulu III -hankkeen verkkomuotoista sosiaalihuollon kirjaamisvalmennusta tavoitteena kouluttaa uusia kirjaamisasiantuntijoita sekä vahvistaa jo aiemmin koulutettujen asiantuntijoiden osaamista.

Vuoden 2022 aikana hankkeen valmennusryhmistä valmistui yhteensä 346 sosiaalihuollon kirjaamisasiantuntijaa. Lisäksi päivitetty ja uuden ilmeen saanut valmennusmateriaali ladattiin avoimeen materiaalipankkiin, josta sitä vuoden 2023 helmikuuhun mennessä oli katseltu jo yli 10 000 kertaa. Hankkeessa suunniteltiin myös valmennuksen rinnalla tarjottavaa kirjaamisen peruskurssia, jonka valmistelua jatketaan.

Tutustu Kansa-koulu 4.0 -hankkeeseen Innokylässä tästä linkistä (linkki aukeaa uuteen välilehteen). Innokylän sivuilta voit ladata itsellesi myös hankkeen loppuraportin.

Lisätietoa Kansa-koulu-hankkeiden kokonaisuudesta

Nea Kosonen
Hankejohtaja
nea.kosonen[at]vasso.fi

Lisätietoa Kansa-koulu 5 -hankkeen toiminnasta Pohjois-Suomessa

Ulla Sotaniemi
Erityisasiantuntija, Kansa-koulu 5 -hanke
Avaa henkilökortti