Työskentelymallit
Poske on yhdessä kuntien, järjestöjen ja muiden organisaatioiden kanssa mallintanut ja kuvannut erilaisia työkäytäntöjä ja -prosesseja, ja julkaissut mallit ekollegaan.
Työprosessien kuvaamisen tavoitteena on ollut selkeyttää sosiaalialan ammatillista työtä ja yhteistoimintaa sekä lisää työntekijöiden suunnitelmallisuutta omassa työotteessaan. Hyvän sosiaalialan työn ajatellaan perustuvan kokonaisvaltaiselle asiakkaan kohtaamiselle, selkeälle suunnittelulle ja määritellyille tavoitteille. Mallinnettu työprosessi kuvaa sen mitä on tapahtumassa, milloin ja miksi.
Alta löydät mallit aikajärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan. Voit halutessasi tarkastella saman aihepiirin malleja klikkaamalla mallin yhteydessä oleva vihreää asiasanaa. Mallit avautuvat toiseen verkkopalveluun.
Työskentelymalleja ei ole päivitetty, joten eivät ole enää välttämättä ajankohtaisia/ajan tasalla, mutta kertovat aikansa kuvaa sosiaalihuollon ja eri tiimien toimintatavoista kunakin aikanaan.
Omaolon käyttöönottoon liittyvät nyky- ja tavoitetilan kuvaukset
Julkaistu kevät 2021
Omaolon käyttöönottoprosessin yhteydessä kuvattiin kuntien nyky- ja tavoitetiloja käyttöönotettavista Omaolon kokonaisuuksista. Prosessimallinnuksia laadittiin keväällä 2021 yhteensä 21 kappaletta, joista 12 nykytilan ja 9 tavoitetilan kuvausta. Mallinnukset laadittiin kuntakohtaisesti Pellon ja Sodankylän sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisten kanssa. Linkit avautuvat uuteen ikkunaan.
Hankekytkös: Sote-Rakenneuudistus Lapissa
PALVELUKOKONAISUUS | NYKYTILA | TAVOITETILA |
---|---|---|
OIREARVIOT | ||
Alaselkäkivun tai -vamman hoitopolku | Pello Sodankylä |
Pello Sodankylä |
Polvi- ja olkapääoireen tai -vamman hoitopolku | Sodankylä | Sodankylä |
Virtsatieinfektion hoitopolku | Pello | Pello |
PALVELUARVIOT | ||
Arvio henkilökohtaisesta avusta | Pello Sodankylä |
Sodankylä |
Arvio liikkumisesta kodin ulkopuolella | Pello Sodankylä |
Pello Sodankylä |
Arvio omaishoitotilanteesta | Pello | Pello |
Arvio omaishoitotilanteesta yli 65-vuotiaille | Sodankylä | Sodankylä |
TERVEYSTARKASTUS | ||
18 kuukauden ikäisen lapsen määräaikaistarkastus | Sodankylä | |
1-luokkalaisen laaja terveystarkastus | Sodankylä |