null Esiintymisvalmennusta kehittäjäasiakkaille

Esiintymisvalmennusta kehittäjäasiakkaille

 

Posken Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin kehittäjäasiakkaita ja osa henkilökuntaa osallistui Pia Koposen vetämään esiintymisvalmennukseen tiistaina 26.9.2023. Valmennus toteutettiin etänä ja linjoilla oli kaiken kaikkiaan parikymmenhenkinen joukko. Pia Koponen on muun muassa kokenut palautumisvalmentaja, kohtaamisen asiantuntija ja ilmaisukouluttaja, mutta sanojensa mukaan hän on ennen kaikkea kohti katsoja, ihmettelijä ja innostaja. 

Kehittäjäasiakkaat ovat tuoneet ilmi tarpeensa esiintymisvalmennukseen kehittäjäasiakasverkostoissa. Esiintymisvalmennusta suunniteltiin yhteistyössä Posken kehittäjien ja kehittäjäasiakkaiden kanssa. Osallistujien toiveena oli muun muassa saada uusia oppeja ja lisää varmuutta esiintymiseen. Pia tarjosikin tehokkaan kahden tunnin Teams-etävalmennuksen aikana hyviä mielenharjoitteita sekä lukuisia konkreettisia vinkkejä onnistuneeseen esiintymiseen. Palautteet valmennuksesta olivat positiivisia. Lopputulemana voitiin todeta, että kuka tahansa voi olla hyvä esiintyjä!

 

Lisätietoja:

Anni Partanen, projektipäällikkö
anni.partanen[at]poske.fi

Jaana Jokinen, kehittämispäällikkö
jaana.jokinen[at]poske.fi

Sanna-Liisa Liikanen, erityisasiantuntija
sanna-liisa.liikanen[at]poske.fi

Jonna Lindholm, erityisasiantuntija

jonna.lindholm[at]poske.fi