Työskentelymallit

Poske on yhdessä kuntien, järjestöjen ja muiden organisaatioiden kanssa mallintanut ja kuvannut erilaisia työkäytäntöjä ja -prosesseja, ja julkaissut mallit ekollegaan.

Työprosessien kuvaamisen tavoitteena on ollut selkeyttää sosiaalialan ammatillista työtä ja yhteistoimintaa sekä lisää työntekijöiden suunnitelmallisuutta omassa työotteessaan. Hyvän sosiaalialan työn ajatellaan perustuvan kokonaisvaltaiselle asiakkaan kohtaamiselle, selkeälle suunnittelulle ja määritellyille tavoitteille. Mallinnettu työprosessi kuvaa sen mitä on tapahtumassa, milloin ja miksi.

Alta löydät mallit aikajärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan. Voit halutessasi tarkastella saman aihepiirin malleja klikkaamalla mallin yhteydessä oleva vihreää asiasanaa. Mallit avautuvat toiseen verkkopalveluun.

Työskentelymalleja ei ole päivitetty, joten eivät ole enää välttämättä ajankohtaisia/ajan tasalla, mutta kertovat aikansa kuvaa sosiaalihuollon ja eri tiimien toimintatavoista kunakin aikanaan.

Sivut, joissa tagi kuntoutus .

113 Lapin kotikuntoutuksen malli

Lapin kotikuntoutuksen malli

julkaistu 2018

Lapin kotikuntoutuksen malli on kuvattu Toimiva kotihoito Lappiin -hankkeessa.

Hankekytkös: Toimiva kotihoito Lappiin 2016-2018

Linkki malliin


102 Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kuntoutuspolku Länsi-Pohjassa - Kolpeneen pilotti

Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kuntoutuspolku Länsi-Pohjassa - Kolpeneen pilotti

julkaistu 2016

Lasten Kaste -hankkeen Kolpeneen pilotissa on kuvattu neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kuntoutumisen moniammatillinen tukeminen prosessin Länsi-Pohjassa. Malli on tehty huolen esille tulemisesta tutkimiseen ja arjen tukemiseen. Erityisesti keskitytään muutos- ja nivelvaihetyöskentelyyn. Malliin on koottu perheille tukea tarjoavat tahot. Malli on tarkoitettu työkaluksi työntekijöille ja perheille.

Hankekytkös: Lasten Kaste - Lappi (Pohjois-Suomen osahanke) 2015 - 2016

Linkki malliin


097 Kuntouttava työtoiminta Sodankylän kunnassa

Kuntouttava työtoiminta Sodankylän kunnassa

julkaistu 2014

Malli kuvaa kuntouttavan työtoiminnan prosessia Sodankylän kunnassa.

Linkki malliin


093 Kolpeneen mielenterveyskuntoutusprosessi

Kolpeneen mielenterveyskuntoutusprosessi

julkaistu 2013

Kolpeneen palvelukeskuksen mielenterveyskuntoutus on erityishuoltona toteutettavaa laitoshoitoa nuorille ja aikuisille asiakkaille, joilla on käyttäytymis- ja mielenterveydenongelmia. Palvelun tavoitteena on asiakkaan kokonaisvaltainen arviointi sekä asiakkaan tukeminen löytämään sopivia selviytymiskeinoja arkielämässä.
Mielenterveyskuntoutuksen kuvaus on päivitetty 2013. Ensimmäinen kuvaus tehtiin vuonna 2008. Päivitettyyn versioon on lisätty uutena työparikonsultaatio, joka tarkoittaa asiakkaan omaan toimintaympäristöön vietäviä palveluja. Päivitys on ollut osa mielenterveyskuntoutuksen kehittämisprosessia.

Linkki malliin


090 Mielenterveyskuntoutujan asumispalveluprosessi Ansajokoksella

Mielenterveyskuntoutujan asumispalveluprosessi Ansajokoksella

julkaistu 2013

Kuvaus on työn alla. 

Linkki malliin


089 Muuttovalmennus Kolpeneen palvelukeskuksessa

Muuttovalmennus Kolpeneen palvelukeskuksessa

julkaistu 2013

Muuttovalmennuksen tarve voi tulla esiin, kun vammaisen perheenjäsenen muuttoajatukseen totutellaan, muuttoa suunnitellaan tai muutto on ajankohtainen. Muuttovalmennuksella tuetaan asiakasta ja hänen perhettään ja lähipiiriä elämän muutostilanteessa. Muuttovalmennusmalli on osa vammaispalveluhankkeen kehittämistyötä yksilöllisen asumisen kehittämiseksi. 

Linkki malliin


087 Pitkään toimeentulotukea saaneen toiminta- ja työkyvyn sekä kuntoutustarpeen arviointi Rovaniemellä

Pitkään toimeentulotukea saaneen toiminta- ja työkyvyn sekä kuntoutustarpeen arviointi Rovaniemellä

julkaistu 2013

Toiminta- ja työkykyselvittelyt vaativat monialaista ja tiivistä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä. Rovaniemen kaupungissa on kehitetty pitkään toimeentulotukea saaneiden toiminta- ja työkyvyn sekä kuntoutustarpeen arviointimalli. Malli on tarkoitettu käytettäväksi kunnan perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhteistyössä. Toimintamallissa tunnistetaan heikossa asemassa olevan asiakkaan palvelutarve monialaisesti. Tämän jälkeen asiakas ohjataan tarvitsemiensa palveluiden piiriin, vaikka hän ei itse osaisi niihin aktiivisesti hakeutua. Kuntatalouden kannalta tavoitteena on vähentää toimeentulotukimenoja ja ohjata kaikki ne asiakkaat ensisijaisiin toimeentuloetuuksiin, joilla niihin on oikeus (mm. sairausvakuutus-, kuntoutus- ja eläke-etuudet). Mallin tavoitteena on selkiyttää sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviä sekä lisätä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä pitkään toimeentulotukea saaneiden toiminta- ja työkykyselvittelyissä. Asiakkaalla on koko toiminta- ja työkykyselvittelyprosessin ajan ohjaussuhde sosiaalihuoltoon eli oma vastuutyöntekijä, joka huolehtii prosessin etenemisestä.

Hankekytkös: Pakaste I-!!, Lappi, työikäiset 

Linkki malliin


083b Kolpeneen palvelukeskuksen kuntoutusohjaus

Kolpeneen palvelukeskuksen kuntoutusohjaus

julkaistu 2013

Malliin on kuvattu Kolpeneen palvelukeskuksessa toteutettava kuntoutusohjaus

Mallia ovat olleet työstämässä Kolpeneen palvelukeskuksen kuntoutusohjauksen työryhmä sekä puhevammaisten tulkit. Mallin teknisestä toteutuksesta vastasi Sari Mehtälä

Linkki malliin


050 MIEPÄn kuntoutusprosessi

MIEPÄn kuntoutusprosessi

julkaistu 2009

MIEPÄ on tiivistä avokuntoutusta 18-30-vuotiaille kaksoisdiagnoosiasiakkaille.

Linkki malliin


047 Tornionlaakson Suojapirtin BPS-päihdekuntoutumismalli

Tornionlaakson Suojapirtin BPS-päihdekuntoutumismalli 

julkaistu 2009

Elämäntarina-projektissa (2004-2006) kehitetty päihdekuntoutusmalli, joka on työstetty yhteistyössä RAY:n, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen sekä Kemin, Tornion, Keminmaan, Simon, Tervolan kuntien ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin sekä kuntoutujien ja heidän läheistensä kanssa.

Linkki malliin