Työskentelymallit

Poske on yhdessä kuntien, järjestöjen ja muiden organisaatioiden kanssa mallintanut ja kuvannut erilaisia työkäytäntöjä ja -prosesseja, ja julkaissut mallit ekollegaan.

Työprosessien kuvaamisen tavoitteena on ollut selkeyttää sosiaalialan ammatillista työtä ja yhteistoimintaa sekä lisää työntekijöiden suunnitelmallisuutta omassa työotteessaan. Hyvän sosiaalialan työn ajatellaan perustuvan kokonaisvaltaiselle asiakkaan kohtaamiselle, selkeälle suunnittelulle ja määritellyille tavoitteille. Mallinnettu työprosessi kuvaa sen mitä on tapahtumassa, milloin ja miksi.

Alta löydät mallit aikajärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan. Voit halutessasi tarkastella saman aihepiirin malleja klikkaamalla mallin yhteydessä oleva vihreää asiasanaa. Mallit avautuvat toiseen verkkopalveluun.

Työskentelymalleja ei ole päivitetty, joten eivät ole enää välttämättä ajankohtaisia/ajan tasalla, mutta kertovat aikansa kuvaa sosiaalihuollon ja eri tiimien toimintatavoista kunakin aikanaan.

055 Potilaan/asiakkaan kotiutuminen Muonion-Enontekiön kansanterveystyön kuntayhtymän vuodeosastolta

Potilaan/asiakkaan kotiutuminen Muonion-Enontekiön kansanterveystyön kuntayhtymän vuodeosastolta

julkaistu 2010

Mallissa on kuvattu hyvä potilaan/asiakkaan kotiutuminen, jota toteutetaan Muonion vuodeosastolla. Lähtökohtana on ollut laitos- ja avohuollon sekä sosiaali- ja terveystoimen yhteistyön tiivistäminen siten, että potilas/asiakas selviää mahdollisimman omatoimisesti kotiutumisen jälkeen kotonaan. Hyvää kotiutumisen mallia on työstetty tiimissä, jossa on ollut sekä vuodeosaston henkilökuntaa että avohuollon työntekijöitä

Linkki malliin