null Ikäystävällinen Lappi hankkeen työntekijät esittäytyvät (päivitetty 18.8.)

Ikäystävällinen Lappi hankkeen työntekijät esittäytyvät (päivitetty 18.8.)

Olemme aloittaneet Ikäystävällinen Lappi -hankkeessa työskentelyn tämän kevään aikana. Tiimimme on innoissaan kehittämässä hyvinvointialueelle kotona asumista tukevia palveluita lappilaisten ikäihmisten ja heidän läheistensä tueksi. Työtä tehdään yhdessä ikäihmisten, paikallisten ammattilaisten, yksityisten palvelutuottajien sekä järjestötoimijoiden kanssa. Tulemme olemaan aktiivisesti yhteydessä eri sidosryhmiin sekä yhteistyötahoihin kehittäjäasiakkaita unohtamatta.  

Perjantaina 8.4. pidimme tiimin ensimmäisen työkokouksen suunnittelupäivän merkeissä. Meillä on hankkeessa n. 100 vuotta asiakaspalvelukokemusta ja 16 erilaista tutkintoa; asiakaspalvelu- ja työyhteisökokemuksemme sekä koulutustaustamme ovat yhtä monialaista kuin hankkeemme toimintaympäristökin on. Meillä on loistava mahdollisuus lähestyä hankkeen tavoitteita yhdessä teidän kanssanne. 

Palaamme asiaan tarkemman toimenpidesuunnitelman valmistuttua, ja sitäkin ennen voitte lähestyä meitä, yhteystiedot sekä lisätietoja hankkeesta. 

Kuvassa erityisasiantuntijat Henna Saarela ja Sirkka Nissi-Onnela, projektipäällikkö Riitta Nahkiaisoja ja (saamenkielisten ja kulttuurinmukaisten palvelujen) suunnittelija Mirka Kelahaara.

Kuvassa vasemmalta erityisasiantuntijat Henna Saarela ja Sirkka Nissi-Onnela, projektipäällikkö Riitta Nahkiaisoja ja (saamenkielisten ja kulttuurinmukaisten palvelujen) suunnittelija Mirka Kelahaara.


Ikäystävällinen Lappi-hankkeessa aloitti uusi työntekijä elokuun alussa

Olen Raisa Similä ja olen aloittanut Ikäystävällinen Lappi-hankkeessa työt 1.8.2022 digitaalisten palveluiden ja teknologian osuudessa. Olen Ivalosta kotoisin oleva sairaanhoitaja, ja minulla on työkokemusta perusterveydenhuollosta ja erikoissairaanhoidosta sairaanhoitajana lähes 20 vuoden ajalta.

Ikäihmisten kotiin vietävät palvelut ovat lähellä sydäntäni, ja sen vuoksi koenkin olevani etuoikeutettu, kun saan työskennellä juuri Ikäystävällinen Lappi -hankkeessa.

T.Raisa
Avaa Raisan henkilökortti klikkaamalla tätä linkkiä

Kuvassa erityisasiantuntija Raisa Similä