null Kehittäjäkahvilatoiminnalla kaivattua parannusta ikäihmisten palveluihin

Kehittäjäkahvilatoiminnalla kaivattua parannusta ikäihmisten palveluihin

Lapissa valmistaudutaan siirtymään hyvinvointialueelle. Tarkoituksena on tehdä palveluista helposti saavutettavia, asiakkaiden tarpeisiin sopivia ja kustannusvaikuttavia. Asiakaslähtöisyys on yksi tärkeimmistä periaatteista. Sen vahvistamiseksi tarvitaan asiakkaiden ääntä ja yhteistyötä ammattihenkilöiden kanssa. Asiakkailta saatavat kehittämisideat ja -ajatukset ovat tärkeä peruste palvelun kehittämisessä.

Kehittäjäkahviloita ja -infoja alueellisesta kehittäjäasiakastapaamisesta on pidetty Lapin eri alueilla, syys-lokakuussa 2022 kuntakohtaisina tilaisuuksina yhteensä neljä kertaa. Kehittäjäasiakkaita on ollut sekä suoraan vanhusneuvostoista että myös henkilöitä kuntien palveluohjaajien vinkkaamana. Myös hanketyöntekijät itse rekrysivät kehittäjäasiakkaita kuntakierroksilla käydessään.

Kolarin ikäihmisten ryhmä otti kantaa siihen, että Pohjoisen Lapin palvelualue on liian suuri. Kehittäjäkahvilaryhmän ehdotus oli, että alueelle olisi hyvä olla kaksi aluetta: läntinen (Väylän varsi) ja pohjoinen. Itäisen Lapin puolelta kehittäjäryhmä muokkasi palveluneuvonnan ja asiakasohjauksen sekä kotihoidon palvelukuvauksia, jotka on toimitettu Lapin hyvinvointialueen palvelutietovarannosta vastaavalle työntekijälle. Kehittäjäasiakkaat ovat myös osallistuneet Posken kehittäjäasiakasverkostoon, jonka tapaamiset on pidetty Teams-yhteydellä.

Palveluneuvonnan ja asiakasohjauksen osalta kehittäjäasiakkaat ottivat kantaa muun muassa siihen, että asiakasohjauksessa voi olla käytössä takaisinsoittopalvelu, mutta kehittäjäasiakkaiden mielestä ei valintanumerovaihtoehtoa. Yhtenäiset ohjeet ja tiedotus alueellisen palveluneuvonnan ja asiakasohjauksen aloituksesta pitää tulla kirjallisena postilaatikkoon, ei pelkästään tekstiviestinä tai sähköpostina. Edellä mainitut kehittämisehdotukset on viety tiedoksi myös ammattilaisryhmille, sillä alueellisesta palveluneuvonnasta on myös ammattilaisten kanssa tehty yhdessä SWOT-analyysi palveluohjauksen verkostoissa.

Kolarissa, Sallassa, Muoniossa, Enontekiöllä ja Ivalossa kehittäjäasiakkaiden kanssa käytiin läpi etäkotihoitoa. Kolarissa ja Sallassa kehittäjäasiakkaille kerrottiin etäkotihoidosta. Muoniossa, Enontekiöllä ja Ivalossa etäkotihoitoa käsiteltiin demolaitteen avulla. Rovaniemen kotihoidosta lainattiin laite ja teknologiavastaava Stiina Mäkelä otti etänä yhteyttä laitteeseen. Kaikilla paikkakunnilla kehittäjäasiakkaiden kanssa etäkotihoitoa käsiteltiin SWOT-menetelmällä. Kehittäjäasiakkailta saatiin arvokkaita mielipiteitä etäkotihoidosta, sen mahdollisuuksista, uhista, vahvuuksista ja heikkouksista.

Seuraavat kehittäjäkahvilat kootaan palvelualueittain marras-joulukuun aikana 2022. Tarkemmat aikataulut on jo sovittu ja kutsut tilaisuuksiin on lähetetty. Mukaan kutsuttuina ovat henkilöt, jotka ovat olleet jo kehittäjäkahviloissamme mukana. Uusien kuntien osalta on kysytty vanhusneuvostojen jäseniä, kuitenkin kattavasti kaikkien palvelualueiden kunnista. Tilaisuuksiin on pyydetty mukaan myös ikäihmisten vastuualuepäälliköitä sekä alustusta ikääntyvien asumisen kehittämisestä ja ennakoinnista.

Ennen joulua pidettävät kehittäjäkahvilat työstävät tukipalveluita, kuten ateriapalvelua ja sosiaalista kanssakäymistä edistävän/tukevan palvelun palvelukuvauksia. Kevätpuolella Ikäystävällinen Lappi -hanke jatkaa kehittäjäasiakkaiden kanssa yhteistyötä etukäteen sovituilla teemakokonaisuuksilla.

Lisätietoa

Raisa Similä
Avaa henkilökortti

Sirkka Nissi-Onnela
Avaa henkilökortti

Henna Saarela
Avaa henkilökortti