null Palvelumuotoilija Aino Ylärakkola esittäytyy

Palvelumuotoilija Aino Ylärakkola esittäytyy

Hei!


Aloitin palvelumuotoilun asiantuntijana Tulevaisuuden sotekeskus -hankkeessa toukokuun lopulla.
           
Koulutukseltani olen muotoilija. Aloitin opiskeluni pääaineenani    sisustusarkkitehtuuri, mutta suuntauduin opintojeni aikana vahvasti palvelumuotoiluun ja osallistavaan suunnitteluun, joka puolestaan avasi minulle ovet kaupunkisuunnittelun pariin. Ja sille tielle jäin.

Olen työskennellyt erilaisissa palvelumuotoilua ja osallistavaa suunnittelua hyödyntävissä projekteissa ja kehittänyt etenkin kaupunkien palveluita asiakaslähtöisemmiksi.

Hankkeessa tehtäväni on tukea asiantuntijoita ja sote-ammattilaisia asiakaslähtöisten palveluiden suunnittelussa ja kehittämisessä. Vastaan myös palvelukokonaisuuksien kuvaamisesta. Odotan innolla mitä työ tuo tullessaan.

Aino Ylärakkola
henkilökortti