null VASA- Vahva sote hyvinvointialueelle -hanke on saanut rahoituksen

VASA- Vahva sote hyvinvointialueelle -hanke on saanut rahoituksen

Kolpene ky on saanut Stm Kestävän kasvun ohjelmasta (EU) 1 731 490 eur vuodelle 2022
Hankkeessa valmistellaan syksyn avautuvaan hakuun rahoitusta vuosille 2023-2025.
Lisäksi hankkeessa kehitetään vuonna 2022:

Hankkeessa keskitytään investointi 1:ssä heikossa ja haavoittuvassa asemassa olevien asiakas/potilasryhmien hoito-, kuntoutus- ja palveluvelan selvittämiseksi ja hoitoon/palveluun pääsyn parantamiseksi sekä kehittämissuunnitelman/suunnitelman kehittämisrakenteen laatimiseksi vuosille 2023-2025.

Lisäksi investointi 1:ssä toteutetaan vuoden 2022 aikana erikseen määriteltyjen digitaalisten toimintamallien jalkauttamista ja levittämistä: 1) kansalaisten etäpalvelut (virtu.fi, Omaolo, Terveyskylä) ja 2) ammattilaisten digitaalisten työvälineiden käyttöönotto (eKollega.fi).

Investointi 2:n osalta osallistutaan hyvinvoinnin monialaisen palvelukonseptin kansalliseen suunniteluun sekä alueelliseen suunnitteluun ja sen edellyttämään tiedonkeruuseen ja määrittelytyöhön sekä alueelliseen toimeenpanoon jo vuodelle 2022.

Toimeenpano-osiossa 1) edistetään alueellista monitoimijaista verkostoyhteistyötä 2) edistetään arjen turvaa- ja hyvinvointilähete -toimintamalleja 3) pilotoidaan yhteisövaikuttavuuden toimintamallia sote-hyte-järjestö-yhteistyön edistämiseksi sekä 4) kehitetään ja arvioidaan monialaisen bottiavusteisen palveluohjauksen toimintamallia. Eri toimintamalleja pyritään implementoimaan hyvinvointialuerakenteisiin.

Arjen turvaa-, Hyvinvointilähete- ja bottiavusteisia monitoimijaisia palveluohjauksen toimintamalleja on Lapissa kehitetty aikaisemmin päättyneissä hankkeissa, ja on tarkoituksenmukaista, ettei kehittämistyö katkea vuoden 2022 aikana.

Investointi 4:n osalta osallistutaan kansalliseen yhteistyöhön ja pilotointiin: 1) Lapin hyvinvointialue laatii THL:n koordinoimana kypsyystason arvioinnin ja sekä nykytilan kuvauksen nykyisistä alueella käytössä olevista digitaalisista palveluista ja tekee niiden pohjalta toimeenpanosuunnitelman, 2) Lapin hyvinvointialue osallistuu valtakunnallisten toimijoiden (THL) kanssa yhteiseen suunnitteluun, määrittelyyn ja pilotointiin asiakaspalautteen keräämiseen liittyen.

Yhteystiedot:
Kaisa Kostamo-Pääkkö, Kehitysjohtaja / työelämäprofessori
kaisa.kostamo-paakko@poske.fi 
040 570 28 44