null Ikäystävällinen Lappi -hanke kokoontui uudella kokoonpanolla

Ikäystävällinen Lappi -hanke kokoontui uudella kokoonpanolla

Kuvassa Ikäystävällinen Lappi -hankkeen kuusi työntekijää Tornion Lapparin edustalla.

 

Hyvinvointialueille siirtymisen myötä on ollut havaittavissa henkilöstön liikehdintää tehtävänkuvien muuttuessa tai uusien mielenkiintoisten paikkojen avautuessa. Näin on käynyt myös meidän Ikäystävällinen Lappi -hankkeessamme, kun puolet hankkeen tiimiläisistä on vaihtunut vuodenvaihteen molemmin puolin.

Uusimpina tulokkaina erityisasiantuntijat Marika Harju ja Saija Reijo käärivät hihansa ja ryhtyivät hommiin helmikuussa.

Marika on koulutukseltaan kuntoutukseen suuntautunut lähihoitaja, sairaanhoitaja, terveydenhoitaja sekä viimeisimpänä terveydenhoitaja YAMK, jonka opinnot hän sai päätökseen joulukuussa 2022. Marika on nyt innolla tarttunut kehittämistyöhön Ikäystävällinen Lappi -hankkeessa. Marikan osa-alueena ovat kotona asumista tukevat asiakaslähtöiset palvelut. Vahvaa osaamista ikääntyvien kotiin annettavista palveluista Marika on kartuttanut lähes seitsemän vuoden kotisairaanhoitajan työkokemuksella Rovaniemen kaupungin alueella.

Saijalla palo ikääntyneiden palveluihin syttyi jo opintojen aikana Jyväskylän yliopistossa, josta hän valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi (pääaineena sosiaalityö) v.2019. Ikäihmisten palveluiden kehittämistyöstä Saijalla on kokemusta ikäihmisten perhehoidon osalta. Ikäihmisten perhehoito ja kehittämistyö osuivat ammatillisesti Saijan osaamisen ja kiinnostuksen ytimeen, joten hänelle oli luonnollista siirtyä hakemaan lisää osaamista ikäihmisten palveluista hankkeeseemme. Saijan vastuualueeseen kuuluu ikäihmisten alueellisen asiakas- ja palveluohjauksen kokonaisuus. 

Viime perjantaina tapasimme ensimmäistä kertaa livenä uudella kokoonpanolla Tornion Lapparissa. Oli antoisaa keskustella avoimesti yhteisistä asioista ja ennen kaikkea tutustua toisiimme. Totta kai tärkeimpänä agendana meillä oli aikatauluttaa ja suunnitella tämän vuoden kriittisimmät toimenpiteet, jotta saavutetaan mahdollisimman vaikuttavia kehittämistyön tuloksia arjen työhön.

Ikäystävällinen Lappi –hankkeen kehittämistyötä on edesauttanut tiivis yhteistyö Lapin hyvinvointialueen ikääntyneiden palvelujen johtajan, vastuuyksikköjohtajien ja palvelupäälliköiden kanssa. Kiitollisina voimme todeta, että pääsemme aidosti kehittämään arjen työtä, joka ei onnistuisi ilman johdon tukea ja ohjausta.
 

Lisätiedot:

Vesa Karjalainen 

Projektipäällikkö

puh. 0408239468

vesa.karjalainen@poske.fi