null Taloudellisen hyvinvoinnin verkostossa keskusteltiin talouskriiseistä ja tulevasta hyvinvointialueesta

Taloudellisen hyvinvoinnin verkostossa keskusteltiin talouskriiseistä ja tulevasta hyvinvointialueesta

Jouluinen kuvituskuva, jossa punaisia kynttilöitä lumessa.
Pohjois-Pohjanmaan taloudellisen hyvinvoinnin teemaverkosto kokoontui tiistaina 29.11. ajankohtaisten talouskriisien teeman äärelle.

Sosiaalityön erityisasiantuntija Auri Haataja kertoi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteen ajankohtaisia kuulumisia. Puheenvuorossa tarkennettiin harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen ja aikuisten parissa tehtävään sosiaalityöhön. Aurin puheenvuoro viritti kysymyksiä ja keskustelua, sekä myös ideointia kevään verkostotapaamisiin. Pohdimme muun muassa luottamuksen merkitystä sosiaalialan ja esimerkiksi diakonian asiakastyössä.  

Oulun sosiaali- ja kriisipäivystyksen palveluesimies Jaana Kotonen kertoi sosiaali- ja kriisipäivystyksen käytännöistä. Virka-ajan ulkopuolinen taloudellinen avustaminen sosiaali- ja kriisipäivystyksessä on lähinnä ruoka-avun antaminen siinä tapauksessa, että asiakas on ravinnotta eikä virka-aikaista apua ole saatavilla. Ruoka-apua on mahdollista tuolloin saada seuraavaan arkiaamuun saakka. Päivystyksen antama ruoka-apu on ruokakassi, joka sisältää hyvin säilyvää kuivamuonaa. Jaana kertoi myös sosiaali- ja kriisipäivystyksen tulevasta järjestäytymisestä hyvinvointialueella. Pohjois-Pohjanmaan pitkät etäisyydet tuovat päivystyksen järjestämiseen omat vaatimuksensa.

Kiitos Aurille ja Jaanalle inspiroivista ja ajankohtaisista puheenvuoroista! Aurin esityksen diat voit ladata luettavaksi tästä linkistä (linkki aukeaa uuteen välilehteen Sharepoint-alustalle).

Tulevana keväänä taloudellisen hyvinvoinnin verkosto kokoontuu kahdesti: 1.2. ja 23.5. Posken sivuille päivittyy ohjelmat linkkeineen.

Poske suunnittelee tulevalle keväälle yhteistyössä Lapin Tulevaisuuden sote-hankkeen, Pohteen ja Takuusäätiön kanssa sosiaalityön ajankohtaisia aamuwebinaareja. Ensimmäinen aamuwebinaari pidetään taloussosiaalityön teemasta 1.2. klo 8.15–9.00. Tuolloin johtaja Minna Markkanen Takuusäätiöstä kertoo taloussosiaalityön käytännöistä ja kehittämisestä. Tästä pian lisää Posken sivuilla ja muissa medioissa, pysythän kuulolla!

Hyvää joulun odotusta!

Lisätietoja

Sanna-Liisa Liikanen
Avaa henkilökortti