null Kooste syksyn sote-seminaarista

Kooste syksyn sote-seminaarista

Sote-seminaarin kuvitus

Tämän syksyn sote-seminaari järjestettiin 1.10.2021 Rovaniemellä. Tapahtumaan osallistui noin 200 sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialojen toimijaa paikan päällä ja etänä.

Seminaarissa käsiteltiin kattavasti palveluiden kehittämistä monella päätöksenteon ja toiminnan tasolla; kansalliselta tasolta Lapin alueelliseen kehittämiseen ja siitä vielä kuntatasolle. Tietoa saatiin sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisen nykytilanteesta ja tulevaisuuden suunnitelmista hankkeiden ja kuntien toiminnan kautta, mutta myös tulevan Lapin hyvinvointialueen näkökulmasta väliaikaisen valmistelutoimielimen toiminnan kautta. Itse palveluita käyttävät ihmiset pääsivät myös esille, kun Lapin alueen asukkaiden toiveita tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluista esiteltiin syksyllä 2021 lappilaisille toteutetun kyselyn tulosten kautta.

Punaisena lankana läpi seminaarin kulki asiakaslähtöisten, yhdenvertaisten ja oikea-aikaisesti saavutettavien palveluiden kehittäminen. Saamen kielten ja kulttuurinmukaisten palveluiden laadukas turvaaminen kuuluu olennaisena näihin. Tuoreimman kouluterveyskyselyn tulosten mukaan lasten ja nuorten psyykkinen oireilu on lisääntynyt, mikä vahvistaa tarvetta jatkaa edelleen Lapissa tehtävää hyvää työtä lasten, nuorten ja perheiden tukemiseksi. Ennaltaehkäisyyn ja varhaisen tuen mahdollistamiseen matalalla kynnyksellä ovat paitsi näiden, myös kaikkien palveluiden kohdentamisen kulmakiviä. Erityisen tärkeää on löytää ja tunnistaa ihmiset, jotka ovat vaarassa jäädä tai ovat jo jääneet palvelujärjestelmän ulkopuolelle.

Tietoa ja sen merkitystä tarkasteltiin monessakin puheenvuorossa eri näkökulmista. Rakenteellinen kirjaaminen luo pohjan tietoon perustavalle, turvalliselle ja laadukkaalle toiminnalle, sillä se mahdollistaa tiedon tallentamisen, siirtämisen ja käyttämisen johtamiseen, kehittämiseen ja tutkimukseen. Palveluiden kehittämisessä tarvitaan tutkittuja ja vaikuttavia toimintamalleja, sekä mittareita, joiden avulla tuottaa vertailukelpoista tietoa toiminnan arviointiin ja kehittämiseen. Ikääntyvien kohdalla RAI-arvioinnin käyttöönotto edustaa mitattavan ja vertailtavan tiedon keräämistä, josta hyötyvät myös asiakkaat suoraan itse, sillä arvioinnin avulla asiakkaalle voidaan tarjota tarpeen mukaiset palvelut. Digitaalisin menetelmin voidaan edistää tietoon perustuvaa toimintaa, sekä mahdollistaa palveluiden oikea-aikainen saatavuus pitkienkin välimatkojen päähän. 

Seminaarissa voitiin todeta, että Lapin alueella on paljon hyviä toimintamenetelmiä ja vankkaa osaamista, mutta tarvitaan myös niitä tukevia yhtenäisiä rakenteita, verkostoja ja yhdessä toimimista. Sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialojen eri sektorien toimijoiden välistä yhteistyötä kehittämällä voidaan tarjota laadukkaita ja pitkällä aikavälillä kestäviä palveluita kaikille Lapin asukkaille.