null Saame palvelupolkutyö: mielenterveys ja päihde

Saame palvelupolkutyö: mielenterveys ja päihde

8.12.2021

Saamenkielisten ja kulttuurin mukaisten mielenterveys- ja päihdepalveluiden selvittämis- ja suunnittelutyö. Selvittäminen alkanut keväällä 2021 ja siirtyy alkuvuodesta 2022 suunnitelman hyväksyntään ja varsinaiseen kehittämiseen.

Palvelupolkutyön päätavoitteena on turvata asiakkaalle sosiaali- ja terveyskeskuksessa sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelut yhteen sovitettuna, jolloin toimijoiden työnjaosta on sovittu ja yhteistyökäytänteet ovat sujuvia. Hoidon ja palvelun piiriin pääsee tarpeen edellyttämässä ajassa monikanavaisesti. Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö on osaavaa, sitoutunutta ja osaamista hyödynnetään laajasti.

Saamenkielisten ja kulttuurin mukaisten mielenterveys- ja päihdetyön palvelupolun osalta keskeisenä päämääränä on helpottaa ja selkeyttää saamenkielisten asiakkaiden tunnistamista ja palveluihin ohjautumista. Lisätä kulttuurin ja kielen tuntevien ammattilaisten tarjoaman avun kohdentumista sitä tarvitseville asiakkaille. Lisätä tietoisuutta olemassa olevista palveluista. Mahdollistaa monikanavainen palveluihin ohjautuminen joustavasti ja kohtuullisessa ajassa. Selkeyttää ja lisätä tarvittavia materiaaleja soveltuvin osin työntekijöiden ja asiakkaiden tueksi.

Saamenkieliset ja kulttuurin mukaiset mielenterveys- ja päihdepalveluiden palvelupolkutyössä on kerätty tietoa palveluiden nykytilasta saamelaiskäräjiltä, saamelaisalueen kunnissa, lapin sairaanhoitopiiristä ja Norjan puolella. Lisäksi Lapin Tulevaisuuden sote –keskus hankkeen tilaama nykytila-analyysi tulee tarjoamaan pohjaa palveluiden nykytilasta. Olemassa olevan materiaalin, aikaisemmissa hankkeissa tehtyjen tutkimusten, hoito-oppaiden ja omahoito ohjelmien olemassa oloa on selvitetty ja hyödynnetty suunnittelussa. Myös järjestöjen tarjoamia menetelmiä ja palveluita on selvitetty saamelaisalueen kunnissa. Yhteistyö ja Norjan puolella olevien palveluiden selvittäminen koronatilanteen osalta vielä kesken ja tauolla tämän hetken osalta. Verkostomaista palveluiden tuottamista myös mielenterveys- ja päihdepalveluiden osalta on selvitetty ja tämä työ jatkuu Utsjoen kunnan panoksella.


Haasteena on saamelaisalueen kunnissa vähäisesti tarjolla olevien saamenkielisten mielenterveys palveluiden ja kokonaan puuttuvien päihdepalveluiden ammattilaisten olemassaolo. Kunnissa olemassa olevien palveluiden saatavuus vaihtelee paljon ja on monesti yhden ihmisen varassa. Etäisyydet ja asiakkaiden tietoisuus palveluista, sekä luottamus palveluihin ovat haasteena, jotka tulee ottaa huomioon palvelupolkutyössä.


Palvelupolkutyö etenee suunnitelma tekemiseen, jonka myötä palvelupolkutyö myös aikataulutetaan. Keskeistä on osallistaa saamelainen yhteisö palvelupolkutyöhön kehittäjäasiakkaina ja ammattilaisten verkoston osalta.

 

Katso myös liittyvät uutiset täältä:

Saamenkielinen materiaalityö (Linkki aukeaa ekollega -uutiseen)

Saamelainen kehittäjäasiakas (Linkki aukeaa ekollega -uutiseen)

Saamenkielinen sote työyhteisö (Linkki aukeaa ekollega -uutiseen)

Kulttuuritietoisuus verkkokoulutus (Linkki aukeaa ekollega -uutiseen)