null Pohjois-Pohjanmaan taloudellisen hyvinvoinnin verkostoston kuulumisia

Pohjois-Pohjanmaan taloudellisen hyvinvoinnin verkostoston kuulumisia

Pohjois-Pohjanmaan taloudellisen hyvinvoinnin teemaverkostosto kokoontui vuoden ensimmäiseen tapaamiseen 1.2.2023. Tapaamiseen osallistui Teamsissa 21 verkoston jäsentä. Tällä hetkellä verkostossa on jäseniä yhteensä reilu 40. 

Kuulimme tapaamisessa kaksi alustusta ajankohtaisista teemoista ja aikaa oli myös tärkeälle yhteiselle keskustelulle. Kelan palveluasiantuntija Anne Pohjanen kertoi Kelan sähkötuesta ja perustoimeentulotukilain muutoksista. Kelan väliaikainen sähkötuki on tarkoitettu pienituloisille kotitalouksille, jotka eivät voi saada verotuksessa sähkövähennystä täysimääräisesti. Tuessa on 400 euron kuukausittainen omavastuu. Sähkötuen suuruus on 60 % niistä sähköenergiamenoista, jotka ylittävät omavastuun. Toimeentulotukilain muutosten tavoitteena on mm. parantaa kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevien asiointia sekä Kelan ja hyvinvointialueille siirtyneen sosiaalihuollon yhteistyötä. 

Anne Pohjasen diaesitys on ladattavissa tästä linkistä (linkki aukeaa uuteen välilehteen Sharepoint-alustalle), ja se on katsottavissa 14 vrk.  

Ennakoivan talousneuvonnan asiantuntija Johanna Papinaho Ulosottolaitoksesta kertoi ulosoton uudistuksista.  Uudistuksena on tullut mm. väliaikainen suojaosuuden korotus tälle vuodelle, lue lisää tästä.  

Verkoston seuraava tapaaminen on 23.5. klo 10–11.30 Teamsissa. Aiheena on tuolloin kirkon diakoniatyö, tästä alustaa diakoni Kari Rekilä. Lisäksi Taina Rajanen, Minttu Tavia ja Sanna-Liisa Liikanen kertovat tehdystä taloudellisen hyvinvoinnin teematietopaketista ja suunnitellaan verkoston kuluvan vuoden toimintaa.

 
Verkostomme toivottaa mukaan taloudellisesta hyvinvoinnista kiinnostuneet! Liittyäksesi mukaan, otathan yhteyttä Sanna-Liisaan sanna-liisa.liikanen@oamk.fi