null Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen opiskelijat esittäytyvät

Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen opiskelijat esittäytyvät

Hei!

Olen Henna Härkönen. Opiskelen Oulun yliopistossa terveystieteiden maisteriksi pääaineenani hoitotiede. Suoritan Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeessa kliinisen asiantuntijuuden 10 opintopisteen harjoittelujaksoa. Olen myös varsin tuore rovaniemeläinen. Hankkeen kautta olen tutustunut Lappiin alueena, perehtynyt laaja-alaisesti toteutettaviin sosiaali- ja terveysalan palveluihin sekä niiden kehittämistyöhön erilaisten toimijaverkostojen kautta. Hankkeessa opiskelijoiden vastaanotto on ollut erittäin kannustavaa ja osallistavaa. Olen päässyt  osallistumaan erilaisten kehittämistyöpajojen -ja tapahtumien toteutukseen ja suunnitteluun, sekä tekemään selvitystyötä täydentävää valtionavustushakua varten. Olen myös perehtynyt hankeviestintään uutiskirjeiden, sekä verkko- ja someviestinnän kautta.  Erityinen rikkaus harjoittelussani on ollut mahdollisuus kulkea hankkeen monien eri toimialueiden asiantuntijoiden mukana suunnittelemassa ja tukemassa erilaisia kehittämisprosesseja.  

Olen Tanja Härkönen ja opiskelen Lapin yliopistossa yhteiskuntatieteiden maisteriksi pääaineenani sosiaalityö. Olen 10 viikon käytännönopetusjaksolla. Olen kiinnostunut tutkimus- ja kehittämistyöstä ja koen, että Poske ja Posken hankkeet ovat oikea paikka harjoitella  näitä asioita. Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen lisäksi olen ollut mukana myös muissa sosiaalityön kehittämistehtävissä. Olen oppinut rakenteellisen sosiaalityön tekemisestä, kuten sosiaalisesta raportoinnista ja hyvinvointityöryhmän työskentelystä. Lisäksi olen ollut mukana yhteistyöpalavereissa liittyen sote-yhteistyön kehittämiseen kunnissa, tehnyt taustatutkimustyötä monialaisten palvelujen järjestämisestä ja suunnitellut omaa seminaarityötäni. Koen Posken oppimisympäristönä tarjoavan hyvän näköalapaikan Lapin sosiaalityön nykytilanteeseen. Jaksoni suurimmaksi haasteeksi onkin muodostunut valinnan vaikeus, koska on niin paljon kiinnostavia teemoja, joihin perehtyä.  

Alueellisessa hanketyössä tapahtuva oppiminen tarjoaa sosiaali- ja terveysalan korkeakouluopiskelijoille mahdollisuuden keskittyä tutkimus- ja kehittämistyöhön, johon käytännön asiakastyötä tekevissä paikoissa on harvemmin aikaa. Projektiluontoinen kehittämistyö on myös tällä alalla yleistä, joten hanketyössä voi kerryttää arvokasta osaamista projektityöskentelystä. Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeessa järjestetään erilaisia tapahtumia, joihin kutsutaan yhteistyötahoja kehittämään yhdessä. Niiden suunnitteluun liittyy paljon taustatyötä ja toteuttaminenkin edellyttää vahvaa vuorovaikutus- ja viestintäosaamista. Tätä olemme päässeet opiskelijoinakin harjoittelemaan suunnittelemalla ja juontamalla hankkeen asiantuntijoiden paneelikeskustelun osana monialaisen osaamisen kehittämisiltapäivää. 

Hankkeessa tehdään yhteistyötä koulutusorganisaatioiden kanssa ja meitä opiskelijoita pyritään myös kuulemaan kehittämisessä. Yhteistyötapahtumia kannattaa seurata aktiivisesti hankkeen internetsivuilta, sekä uutiskirjeestä. Oppilaitosten on mahdollista tiedustella erilaisten opinnäytetöiden tekemisestä hankkeelta. Työssäoppimisjaksoja ja harjoitteluja voidaan myös harkitusti toteuttaa yhteistyössä oppilaitosten kanssa.