null "Ensin ei ylpeyteni antanut lähteä" selvitys julkaistu

"Ensin ei ylpeyteni antanut lähteä" selvitys julkaistu

Millaista on taloudellisesti niukka arki Rovaniemellä? Mitkä asiat tuovat voimavaroja ja mikä haastaa päivittäistä elämää? Entä millaisia rakenteellisia kehittämisen tarpeita on löydettävissä palveluiden katvealueella?

Näihin kysymyksiin pureudutaan Posken julkaisusarjan tuoreessa selvityksessä, joka kartoittaa ruokajakelussa käyvien ihmisten arkea, elämäntilanteista ja tuen tarpeita. Lisäksi selvitys tuottaa tietoa palvelujärjestelmän katvaalueista ja yhteiskunnallisissa rakenteissa muotoutuvista väliinputoamisen paikoista. Selvityksessä nousee esiin myös yleisimpiä hyvinvoinnin riskitekijöitä, joiden pohjalta on mahdollista tunnistaa kehittämisen tarpeita palvelujärjestelmätasolla.

Pääset tutustumaan selvitykseen tästä.

Selvitys on toteutettu monitoimijaisessa yhteistyössä yhdessä asukkaiden, Rovaniemen Neuvokkaan, Lapin yliopiston ja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen kanssa.

 

Rakenteellinen sosiaalityö Lapissa (ESR)-hankkeen  tavoitteena on vahvistaa haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten hyvinvointia kehittämällä eri toimijoiden välistä yhteistyötä, suunnitelmallista sosiaalityötä sekä kehittämällä rakenteellista sosiaalityötä. Rakenteellisen sosiaalityön tavoitteena on tuottaa tietoa ja ratkaisuehdotuksia asukkaiden ja asiakkaiden tarpeista osaksi viranomais- ja asiakastyötä, suunnittelua, kehittämistä ja päätöksentekoa.   

Lisätietoja hankkeesta ja selvityksestä saat:

Anni Partanen, Projektipäällikkö, Rakenteellinen sosiaalityö Lapissa -hanke
anni.partanen@poske.fi | 040 751 1121